Janne Koivisto
Päätoimittaja Koivisto

Usko politiikkaan koetuksella

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tärkein hanke kaatui perjantaina rytinällä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus eli sote-uudistus jää taas seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Mitä mieltä sote-uudistuksesta sitten onkin, uusimmasta yrityksestä on vaikea jakaa tyylipisteitä.

Kokoomus ja keskusta tekivät perinteiset lehmänkaupat. Kokoomus halusi soteen valinnanvapauden ja keskusta maakunnat. Molemmat pitivät loppuun asti kiinni sovitusta, vaikka kentältä kuului soraääniä.

Kun valinnanvapausmalli törmäsi perustuslaillisiin ongelmiin, ongelma oli hallituksen mielestä perustuslaissa ja asiantuntijoissa, ”perustuslakitalibaneissa”, eikä hallituksen esityksessä.

Oppositio asettui neliraajajarrutukseen ja pyrki hidastamaan soten käsittelyä. Sisällöstä viis, kunhan sote kaatuu.

Kun sote-uudistus lopulta kaatui, Sipilän hallitus erosi – vain reilu kuukausi ennen vaaleja. Sipilän mielestä eroaminen oli vastuunkantoa. Arvostelijoiden mielestä se oli poliittinen silmänkääntötemppu, jolla keskusta yrittää nostaa alhaista kannatustaan.

Soten kaatumisen syitä on käsitelty viime päivinä paljon. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten sote-uudistus vaikuttaa kansalaisten luottamukseen politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan. Tuskin ainakaan lisäävästi.

Äänestysaktiivisuus herättää vaalien alla huolta. Tutkimusten mukaan merkittävä syy äänestää on se, että ihminen haluaa vaikuttaa ja uskoo äänestämisellä olevan merkitystä.

Toivottavasti sote-sirkus ei ole vähentänyt tätä uskoa. Seuraavan hallituksen pitää palauttaa usko siihen, että Suomessa pystytään viemään läpi isojakin uudistuksia.

Kirjoittaja on Turkulaisen päätoimittaja.
Päätoimittaja Koivisto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet