LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Turussako kaksi luonnonsuojelualuetta?

Ruissalo (ruots. Runsala) on Turun kaupunkiin kuuluva saari aivan Turun edustalla. Ruissalo on myös Turun kaupunginosa. Ruissalo on sekä luonnoltaan että kulttuurihistorialtaan arvokas ja monipuolinen alue Suomessa. Sen lehdot kuuluvat kansalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Mutta oletteko tietoisia että Ruissalontien varrella on Turun Satama-alueen läheisyydessä sijaitsevaa ja vuonna 1954 valmistunutta Patterinhakaa voidaan hyvällä syyllä kutsua Turun vanhimmaksi lähiöksi.

Patterinhaka on vielä tänä päivänäkin Iso-Heikkilän laajemman kaupunginosa kokonaisuuden selkeä ydin. Mutta asian ytimeen. Tuntuu, että tämän kaupunginosan sydän on Kanslerinpuisto, joka tänä päivänä muistuttaa jo paljon Ruissalon luonnonsuojelualuetta.

Tämä siksi että täällä 60-luvun vaihteessa istutetut puut ovat jääneet paljolti retuperälle. Siitä on kohta 10 vuotta, kun niitä on viimeksi karsittu, oksia on kaikki paikat ja nurmikot ovat täynnä, kun kaupunki ei hoida tehtäviään.

Noin kolme vuotta sitten puistoa kunnostettiin laitettiin nurmikot ja puistokäytävät hienoon kuntoon isolla rahasummalla. Mitä on enää jäljellä, nurmikkoja ajetaan kolmen-neljän viikon välein, yleensä silloin kun on sadekeli. Näky sen jälkeen on järisyttävä.

Nurmikko on monelta paikoin mudan peitossa, kun isot koneet raiskaavat sen pilalle. Syksyllä, kun lehtiä kerätään ajetaan kauhakuormaajilla lehtiä pois, näky on sen mukainen.

Talvella isot aurausautot ajavat pitkin puistoa tehden kapeista puistokäytävistä maantien omaisi teitä. Kaikella kunnioituksella kyyllä levittävät kiitettävän paljon sepeliä, mikä on hyvä. Mutta sitä en voi ymmärtää, kun tänä talvena on myös kylvetty maantiesuolaa puistokäytäviin tehden niistä savipeltoja, jossa on vaikeaa vanhusten edes kulkea rollaattoreilla.

Olisiko tämä asia nyt tarkastelun paikka? Pitäisi olla jonkinlainen suunnitelma miten kaupungin hienoimman asunalueen imago säilyisi pitkälle tulevaisuuteen.

Lainaten hyvän ystäväni Mauno Koiviston tunnettua lausetta” tarttis vaan tehrä jotain”. Olisin aikoinani ehdottanut Kanslerinpuiston nimen muuttamista Mauno Koiviston puistoksi. Mutta puiston huonon hoitamisen takia en voinut tällaista edes ehdottaa, tämä olisi hänen muistonsa häpäisemistä.

Tänne on myös perustettu Iso-Heikkilä-Patterinhaka ry vuoden 2017 alussa. Saas nähdä saavatko nämäkään mitään aikaiseksi sen paremmin kuin kaupungin puistoista vastaavat. Vielä kun saataisiin hidasteet kaupan edustalle olevalle suojatien eteen, kun linja autotkin ajavat yli 40 kilometrin nopeusrajoituksen.

Täytyykö vielä sattua vakava onnettomuus ennen kun on myöhäistä. Toivottavasti kaupungin päättäjät vihdoinkin heräisivät tähän todellisuuteen. Eivätkä vaalihuumassa unohda kaupunkimme hienointa asuinaluettamme.

Antti Puuhaara 29Paljasjalkainen 29patterinhakalainen

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet