Janne Koivisto
Päätoimittaja Koivisto

Melu kuuluu keskustaan

On lämmin kesäilta Aurajoen rannalla. Ihmiset syövät ja juovat ravintolan terassilla. DJ soittaa musiikkia. Kaikki viihtyvät.

Miten toimii turkulainen? Tietenkin soittaa poliisit paikalle lopettamaan soiton.

Turun keskustassa järjestettävät kesätapahtumat voivat aiheuttaa kiistoja asukkaiden ja ravintoloiden välille.

Turkulainen kertoi 3. elokuuta, että asukas oli soittanut poliisit paikalle Gustavo-ravintolan Gustavo på Laituri -tapahtumaan.

Syynä oli meteli. Asukkaan mukaan melu oli jatkunut iltakymmenen jälkeen. Lopulta hän päätti soittaa poliisit hiljentämään kovaäänisen soiton.

Asukkaan mukaan soitto alkoi uudelleen heti, kun poliisit lähtivät. Ravintola kertoi Turkulaiselle, että poliisipartio totesi musiikin olevan sallittujen melurajojen puitteissa.

Ravintolan mukaan kyseessä on yksittäinen asukas, joka on ilmoittanut haluavansa tehdä lopun koko ravintolatoiminnasta.

Asukas oli oikeassa siinä, että ravintola oli jättänyt tekemättä kaupungille meluilmoituksen. Varmaan muistaa jatkossa tehdä sen.

Poliisien soittaminen meni kuitenkin yli. Jos asuu Turun keskustassa, pitää kestää tapahtumien ääniä. Äänet kuuluvat keskustaan.

Suomalaiset ihailevat ulkomailla sitä, että kaduilla on elämää myöhään yöhön. Turun keskustassa on elämää muutamana kauniina kesäiltana, ja sekin on joillekin liikaa.

Turkulainen mittasi 1. elokuuta ilmestyneessä lehdessä Turun keskustan melumääriä.

Turun ammattikorkeakoulun melututkija Valtteri Hongisto kertoi, että melulle altistumista voi torjua yksinkertaisella keinolla.

– Voi valita asuinpaikkansa sen mukaan, ettei altistu melulle. Se on kaikkein paras keino.

Päätoimittaja Koivisto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet