Janne Koivisto
Päätoimittaja Koivisto

Funikulaarin jälkeen me turkulaiset ansaitsemme parempaa – poliitikot, älkää pettäkö meitä tällä kertaa

Turun kaupungin talouden yllä on synkkiä pilviä. Menot ovat suuremmat kuin tulot, joten taloutta on sopeutettava. Yleinen taloudellinen tilanne on heikkenemään päin.

Viranhaltijat ja konsultti ovat suunnitelleet toimenpiteitä, joilla talous saataisiin tasapainoon. Toimenpiteet esitellään kaupunginvaltuustolle ja yleisölle ensi maanantaina.

Maanantaina alkaa kriittinen hetki, kun poliitikot alkavat käsitellä toimenpiteitä. Poliitikot eivät tunnetusti tee leikkauksia mielellään. Seuraaviin kuntavaaleihin on aikaa puolitoista vuotta.

Luvassa on myös sirkusta. Sitä järjestää ainakin vasemmistoliitto, joka vastusti jo sopeutusprosessin käynnistämistä. Pikku valtuustoryhmänä on helppo kerätä irtopisteitä ja jättää keulavisiirin korjaaminen isojen ryhmien harmiksi.

Poliitikkojen pitää nyt luottaa siihen, että suurin osa turkulaisista haluaa kaupungin talouden olevan kunnossa. Kunnossa oleva käyttötalous on tärkeä monella tapaa. Se mahdollistaa toimivat peruspalvelut ja kasvua tuovat investoinnit.

Innokkaimpien talouden sopeuttajien pitäisi löytyä vihreistä. Jos käyttätaloutta ei saada järkevälle tolalle, vihreiltä jää raitiotie saamatta. Niin voi tosin käydä muutenkin.

Turkulaisissa näkyy kyllästymistä siihen, ettei kaupunki ole saanut aikaiseksi päätöstä joukkoliikennejärjestelmästä. Funikulaari ja Logomon silta ovat kaupungilla yleisiä naurunaiheita.

Nyt viranhaltijoilla ja poliitikoilla on uusi mahdollisuus. Näyttäkää, että Turun talouden sopeuttaminen hoituu tyylikkäästi.

Päätoimittaja Koivisto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet