Janne Koivisto
Päätoimittaja Koivisto

Epävarmuutta ilmassa

Poliitikot ovat nyt pureskelleet parin viikon ajan Turun kaupungin talouden sopeuttamisohjelmaa. Viranhaltijat esittivät 95 keinoa, joilla Turun kaupungin pitäisi pystyä sopeuttamaan talouttaan 59 miljoonalla eurolla.

Toimenpiteet voi jakaa kahteen koriin: rakennemuutoksiin ja perinteisiin leikkauksiin.

Perinteiset leikkaukset ovat herättäneet joissakin poliitikoissa närää, koska he kokevat, että leikkaukset tulivat heille puskista.

Turkulainen uutisoi 7.8.2019, että kaupungin talouden sopeuttaminen ei välttämättä vaikuta suuresti turkulaisten palveluihin.

Turun talous- ja rahoituspäällikkö Valtteri Mikkola kertoi tuolloin, että tavoitteena on ensisijaisesti löytää kustannustehokkaampia toimintatapoja.

”Silloin vaikutukset kuntalaisten palveluihin ovat olemattomia tai hyvin pieniä”, Mikkola sanoi.

Nyt listalla onkin korotuksia asiakasmaksuihin, bussilippuihin ja pysäköintimaksuihin ja ”oppilasryhmäkokojen optimointia”.

Suurimmat säästöt on kuitenkin tarkoitus saada rakennemuutoksista. Niiden ongelma on se, että niihin liittyy paljon epävarmuustekijöitä.

Yksi epävarmuustekijä on se, että suurinta sopeutusta odotetaan hyvinvointitoimialalta, jonka on ollut käytännössä vaikea säästää.

Hyvinvointitoimialan kustannukset ovat kasvaneet 2000-luvulla keskimäärin 3,5 prosenttia vuodessa. Kustannusten reaalikasvu on ollut lähellä nollaa vain parina vuotena. Silloinkin nollakasvu on johtunut siitä, että valtiolta on tullut ylimääräistä rahoitusta. (Turkulainen 4.6.2019.)

Onnistuuko hyvinvointitoimiala nyt siinä, missä se ei ole onnistunut kahteenkymmeneen vuoteen?

Rakennemuutoksiin liittyen voi myös kysyä, miksi niitä ei ole tehty jo aiemmin.

Päätoimittaja Koivisto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet