Janina AnderssonKirjoittaja on turkulainen MLL:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja.

Lasten liikunnan ilot ja surut

MLL on historiansa aikana tuonut mm uimakoulut Suomeen ja nytkin teemme yhteistyötä urheiluseurojen kanssa perheystävällisen liikunnan lisäämiseksi. Varsinais-Suomessakin on paljon tapahtumia ja kerhoja, joissa liikutaan usein koko perheen voimin yhteisöllisyyden ja ilon merkeissä. Näistä hyvinä esimerkkeinä säbä-sunnuntaitoiminta, jossa ei mitata suorituksia vaan annetaan liikunnan ilon ja onnistumisen kokemus koko perheelle.

Kun vein lapseni ensimmäistä kertaa organisoituihin jalkapallotreeneihin, tein sen siksi, että joukkueessa toimiminen antaa hyvää oppia elämää varten ja sen pitäisi vähentää kiusaamisen tekijäksi tai kohteeksi joutumista. Tietenkin toivoin lapsilleni myös hyvää kuntoa ja ketteryyttä. Kaiken tämän jalkapallo mielestäni on myös antanut. Valitettavasti lasten ja nuorten liikunnanharrastamisessa on myös vaiettuja varjopuolia.

Lasten ja nuorten harrastusmaailmassa moni lapsi viettää paljon ajastaan ja kokee sen erittäin tärkeäksi yhteisöksi. Pitkään on puhuttu enemmän siitä, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus harrastuksiin, kuin harrastusten itsetuntoon vaikuttavista tekijöistä. Aivan viime aikoina harrastusmaailman traumatisoivat ja itsetuntoa heikentävät aspektit on tuotu esiin. Samalla lailla kuin koululiikunnan traumat pysyvät lapsen sydämessä pitkään niin myös harrastusmaailman traumat jättävät pitkäkestoiset jälkensä.

Muistan hyvin, kuinka 12-vuotiaana luuviuluna minulle huudettiin usein balettitunnilla, että läskit roikkuvat. Vasta aikuisena pystyin tulkitsemaan tämän niin, että ihailemani auktoriteetti tarkoitti, että kiristä lihaksiasi eikä sitä, että lopeta syöminen.

Olen myös aivan liian usein jalkapallokentän laidalla sattunut kuulemaan valmentajien nöyryyttäviä kommentteja pelaajille.

Valmentajien tarkoitus ei varmastikaan ole heikentää pelaajan itsetuntoa vaan lisätä hänen taistelutahtoaan, mutta osaakohan pelaaja tulkita asian näin?

Häviöt kuuluvat elämään, mutta lasten ja nuorten liikkumisen pitäisi pääaisassa tuoda iloa eikä surua elämään. Vastuu tästä kuuluu meille aikuisille.

Janina Andersson

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet