Janina AnderssonKirjoittaja on turkulainen MLL:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja.

Estääkö vaatimattomuus hyvien tekojen levittämisen?

Järjestimme viime viikolla Kilpailuetua yhteiskuntavastuusta –seminaarin, joka keräsi Turkuun yli 50 yritysmaailman edustajaa keskustelemaan siitä, millainen arvo yhteiskuntavastuulla on liiketoiminnalle ja millaista sisältöä yhteiskuntavastuusta voi ammentaa sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään.

Käytännön näkökulmia esitelleen seminaarin järjesti Perjantai Markkinointiviestintä Oy yhteistyössä Finnish Business and Societyn (FiBS) kanssa. Olen edelleen aivan innoissani esiintyjiemme sitoutuneisuudesta vastuullisen liiketoiminnan kehittämiseen.

Yrittäjäperheen viidennen sukupolven edustaja Karl Fazer puhui työhyvinvoinnista, jolla hän totesi yhteiskuntavastuullisesti olevan suurin vaikutus koko maan menestymiselle ja jaksamiselle.

KiiltoCleanin toimitusjohtaja Juha Saarinen kertoi kuinka ensimmäiset joutsenmerkkituotteet siivouksen ammattikäyttöön alettiin valmistaa. Nyt noin 50% kotitalouksien Kiilto siivousaineista sekä noin 60% ammattilaisten Kiilto puhdistus- ja lattianhoitoaineista on joutsenmerkittyjä.

Turku Touringin ohjelmajohtaja Päivi Lappalainen totesi, että matkakohteessa asiakkaan pitää voida havaita se, että ympäristövastuullisia valintoja on mietitty ja tehty. Samoin asiakkaan pitää tuntea henkilökunnan tyytyväisyys omaan työhönsä.

Turku Energian viestintäpäällikkö Mikko Merisaari kertoi siitä kuinka haasteellista energiayhtiön on saada viestinsä läpi kun vastaanottajista niin moni epäilee todenpitävyyttä, kun esimerkiksi kertoo, että EU-alueella kotitalouksien sähkö on Suomessa toiseksi halvinta heti Ranskan jälkeen kun hinta suhteutetaan ostovoimaan.

Itse raportoin tekemämme yhteiskuntavastuu-kyselyn tuloksista. Vastauksissa ylitse muiden nousivat konkreettiset ympäristövastuun kysymykset, kuten hiilijalanjälki, paikalliset ympäristöasiat, lähiruoka, energiansäästö ja ympäristönsuojelu. Ympäristövastuu on varmaankin konkreettisempi kuin esimerkiksi taloudellinen vastuu, jonka kylläkin luulisi nyt nousevan pintaan vaikeina aikoina.

Eräs silmiinpistävä piirre oli varovaisuus – ehkä myös vaatimattomuus – kertoa ympäristövastuun, sosiaalisen ja taloudellisen vastuun piirissä tehdyistä toimenpiteistä. Kun yhteiskuntavastuusta kerrotaan aktiivisesti, vastuulliseen toimintaan heräävät myös sellaiset yritykset, jotka eivät vielä ole kokeneet saavansa siitä lisäarvoa. Se on kaikkien yhteinen etu.

Myönteisistä asioista pitää puhua, sillä niin ne voimistuvat ja laajentuvat.

Janina Andersson yhteiskuntavastuuasiantuntija Perjantai Markkinointiviestintä Oy

Janina Andersson

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet