Johannes KoromaKirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.

Koko kansan presidentti

Suomessa Tasavallan Presidentin maksiimi on olla koko kansan presidentti. Siihen on pyrkinyt Tarja Halonen ja sitä odotetaan myös Sauli Niinistöltä.

Tavoite on ymmärrettävä maassa, jossa presidentti on yleensä valittu muutaman prosenttiyksikön erolla kilpailijaansa. Istuvana presidenttinäkin Halonen valittiin vain vajaalla 52 prosentilla äänistä. Lähes puolet suomalaisista äänestäjistä ei siis halunnut häntä presidentiksi.

Harmittavan pieni ero vastaehdokkaan Niinistön äänimäärästä ei kuitenkaan estänyt hänen kansansuosionsa nousua toimikauden aikana, kun 70–80 prosenttia suomalaisista ilmoitti arvostavansa hänen toimintaansa.

Todellisuudessa Suomessa ei ole koskaan ollut koko kansan presidenttiä. Sellaiseksi ei voi sanoa Urho Kekkosta, ei Mauno Koivistoa eikä Martti Ahtisaartakaan. Silti heillä kaikilla oli virkakaudellaan kansan enemmistön kiistaton tuki.

Vaikka Niinistö nyt valittiin presidentiksi edeltäjiinsä nähden ennätyksellisellä äänimäärällä ja ylivoimaisella äänierolla, niin kannatuksen jakautumiseen pohjoisen ja etelän välillä on kiinnitetty erityistä huomiota. Niinistölle onkin suuri haaste taittaa äänestämättä jättäneiden epäluulot ja saavuttaa koko kansan presidentin asema. Hänen tulisi suunnata näille alueille ensimmäiset maakuntamatkansa heti välttämättömien naapurimaiden vierailujen jälkeen. Uskon, ettei liennytys ole vaikeaa, jos Niinistö siihen tähtää, ja siihen hänen pitäisi tähdätä.

Koko kansan presidentiksi ei voi ilmoittautua, se asema on ansaittava. Tarja Halonen ei ole koskaan täysin sitä asemaa saavuttanut, eikä ehkä aidosti siihen pyrkinytkään.

Hän on hoitanut tehtäväänsä omilla ehdoillaan, ajattelematta koko kansan odotuksia. Presidenttinäkin hänelle suomalaiset ovat loppuun saakka olleet ”me” ja ”te”. Nämä ilmaisut tulevat herkästi keskusteluissa esille. Meihin kuuluvat Tarja Halosen kanssa yhteisen elämänkokemuksen omaavat ihmiset. Teihin kuuluvat varsinkin suomalaiset porvarit ja elinkeinoelämän edustajat sekä useimmat yrittäjät.

Halosella kansallinen jakolinja kulkee edelleen vuoden 1918 kansalaissodan mukaisesti punaisten ja valkoisten rajalla. Se on näkynyt hänen valitessaan tilaisuuksia, joille hän antaa läsnäolollaan arvovaltansa. Niihin eivät lotat ja sotaveteraanit aina kuulu.

Jo vaalikampanjansa aikana Halonen ilmoitti vierastavansa elinkeinoelämän mannekiinina toimimista. Myös presidenttinä hän osoitti haluttomuutensa käyttää arvovaltaansa viennin edistämiseen ja kiinnostui enemmän Afrikasta kuin Euroopasta. Vientimatkoille hän kuitenkin lähti, eikä aina lopulta aivan vastentahtoisestikaan. Elinkeinoelämää mieluummin hän korosti presidenttinä kansalaisjärjestöjen toiminnan merkitystä. Siksi ei ollutkaan yllättävää, että hänen läksiäisissään tammikuun lopulla ei kutsuttujen joukossa ollut ensimmäistäkään yritysjohtajaa tai yrittäjää.

Ahtisaari panosti presidenttikaudellaan näkyvästi uusien työpaikkojen luomiseen. Samaan aiheeseen kiinnittänee arvatenkin huomiota myös presidentti Niinistö heti alkajaisiksi. Sille löytyy perusteensa myös hänen talouspoliittisesta kokemuksestaan ja Suomen viennin nykyisistä vaikeuksista.

Johannes Koroma

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet