Jouni LehikoinenKirjoittaja on Mikaelinseurakunnan kirkkoherra.

AIKA!

 

 

Vuosi 2012 on edessä ikään kuin kirjoittamaton kirja. Mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, millaiset jäljet siitä jää minun elämääni ovat kysymyksiä, jotka vuoden alkaessa askarruttavat.

Me emme aina ehkä osaa suhtautua aikaan oikealla tavalla. Tuntuu siltä , että ihmisellä on aina vaan loputon kiire, tunne siitä , että aika ei kerta kaikkiaan riitä. Toisaalta moni puhuu laatuajasta, jonka on valmis antamaan läheisilleen ikään kuin eräänlaisena suopeana lahjana. Jotkut näkevät ajan nopean kulun haasteena ottamaan nykyhetkestä kaikki mahdollinen irti. Joillekin koko elämä tuntuu olevan haavojen parantelemisen aikaa.

Mutta mitä muuta ihmisellä on kuin aikaa?  Ainakin entisaikaan sitä tuntui ihmisillä riittävän enemmän ainakin kanssakäymiseen. Toisin on nyt.  Ikään kuin elämän takaovesta hiipivät sisään aikavarkaat, jotka vievät mennessään sen ajan, joka pitäisi käyttää niiden ihmisten kanssa, jotka vielä ovat siinä lähellä. Ajan käyttäminen oikealla tavalla on sellaista viisautta, jota on opeteltava arjen keskellä. Useimmiten kyse on sittenkin vain priorisoinnista.

Ihminen ei ehkä sittenkään hallinnoi aikaa. Eräänä päivänä tuo aika on lopussa kuin hiekka tiimalasissa. Ennen sitä on herättävä näkemään ajan merkitys. Aika on lahjaa. Se on meille annettua aikaa. Tästä näkökulmasta aika saa uuden merkityksen. Kiireen oravanpyörästä saa astua ulos.

Voisiko tämä vuosi olla sellainen, jolloin aika näyttäisi elämää suuremmat raaminsa elämässämme?

Hyvää alkanutta vuotta 2012!

 

 

Jouni Lehikoinen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet