Kaija Hartiala

Maahanmuutto ei ole uusi keksintö

Maahanmuuttajakysymyksestä on tulossa yksi ensi vuoden eduskuntavaalien tärkeistä kysymyksestä

Viime vaalien alla neljä vuotta sitten, oli juuri laadittu valtakunnallinen maahanmuuttosuunitelma. Siinä liputettiin työperäisen maahanmuton puolesta. Oli tehty laskelmia, joiden perusteella oli osoitettu, että Suomi ei tule pärjäämään omalla työvoimalla, vaan tänne pitää tuottaa ulkomailta työvoimaa hoitamaan meidän palvelualojemme asiakkaita.

Tämä ajattelutapa puistatti minua silloin ja puistattaa edelleen - se kuulosti lähinnä siirtomaa-aikaiselta. Niinhän Amerikkaankin rahdattiin Afrikasta työntekijöitä kun ei omasta maasta tarpeeksi työvoimaa pelloille riittänyt. Ero orjakaupan ja työperäisen maahanmuuton välilä voisi olla vapaaehtoisuuden asteessa, mutta siinä tapauksessa, että vapaaehtoisia haetaan kehitysmaista, ei aina olekaan kyse oikeasta valinnan vapaudesta. Kait Suomella, joka on yksi hyvinvoivimmista maailman maista, pitäsi olla keinot ratkaista omat palvelualojen ongelmansa!

 Ensisijaisesti kaikkien maailman ihmisten pitäisi voida vapaasti toteuttaa itseään omassa maassaan ja kulttuuripiirissään. Jos nämä edellytykset täyttyvät, on selvä, että on aina kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat muuttaa, kuka rakkauden, kuka seikkailunhalun, työtehtävien tai muun syyn vuoksi vaikka toiselle puolelle maapalloa.

Kysymys on sitten ihan toinen, jos on omassa maassaan vainottu tai hengenvaarassa. Inhimillisistä syistä on valitettavan moni joutunut luopumaan omasta kotimaastaan. Silloin on valittava henki tai muutto, vaikka muuttamiselle ei muuta motiivia olisikaan.

Suomessa koetaan ongelmaksi maahanmuuttajien huono työllistyminen. Suurelta osin ongelmat johtuvat suomalaisestä järjestelmästä. Töihin ei pääse ennekuin osaa kieltä. Kuka tahansa aikuisena kieliä opiskellut toisaalta tietää, että kieltä oppii parhaiten kun viettää päivät opittavan kielen parissa.

 Meillä kieltä opetetaan kursseilla. Olen kuullut maahanmuuttajien kertomuksia possessiivisuffiksin ja muiden kieliopin koukeroiden opettamisesta koulutustaustaltaan kovin vaihtelevalle opiskelijajoukolle.  Eräs pohjois-Suomeen aikoinaan tullut kurdimies kertoi, ettei hän oppitunneilla juurikaan kieltä oppinut, mutta päätti opetella sen. Hän meni aina retkillä, joita tehtiin runsaasti, suomalaisen sosiaalityöntekijän viereen ja pääsi sillä tavalla keskustelemaan suomen kielellä pitkien bussimatkojen ajan. Muita mahdollisuuksia suomenkieliseen keskusteluun ei perheensä mukana Suomeen muuttaneella nuorella ollut, mutta päättäväisyys palkittiin, mies puhuu nyt suomea ja on hyvässä työpaikassa.

 Suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta, arvopohjasta ja säännöistä ei maahanmuuttajia meillä valisteta ollenkaan samassa mitassa kuin esim Hollannissa, jossa maahan pyrkivä käy jo kotimaassaan suorittamassa pienen kielikokeen sekä yhteiskunnan toimintaperiaatteita koskevan kuulustelun. Naisten tasa-arvoinen asema tuntuu olevan meillä yksi kompastuskivi - olemmeko liian häveliäitä vaatiaksemme kaikilta kansalaisilta lainmukaista käyttäytymistä. Pitää tehdä ero kulttuuristen erojen ymmärtämisen ja ihmisarvon polkemisen välillä.

 Maahanmuuttajien kotouttamista pitäisi ratkaisevasti muuttaa ja luoda tukijärjestelmä, jossa työnantajille maksettaisiin siitä, että sopiviin työtehtäviin otettaisin kieltä vielä huonosti osaavia maahanmuuttajia. Näin säilyisi normaali elämänrytmi , työ olisi osa elämää ja tulisi mahdollisuus oppia käytännössä suomen kieltä.

 Ihmisiä on aina muuttanut toisiin maihin - ajatellaanpa vaikka suomalaisia siirtolaisia Pohjois-Amerikassa tai eri kaupunkien chinatowneja. Tulokkailla pitää olla mahdollisuus harjoittaa omaa kulttuuriaan, mutta uuden isänmaan asettamissa raameissa.

Kaija Hartiala

Kirjoittaja työskentelee Mehiläisessä lastenlääkärinä ja on Turun entinen apulaiskaupunginjohtaja.

Kaija Hartiala

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet