Lukijan kirjoitukset

Kenelle Turkua visioidaan?

Turun kaupunki järjesti alkuviikosta (10.1.2012) kansalaisseminaarin, jossa esiteltiin ”Turku 2031 –visio”. Turulle visioidaan elävää keskustaa, myös upeaa jokirantaa, historiallista Turkua ja puistoja halutaan kehittää edelleen. Mainio asia.

Lähes täysi salillinen turkulaisia sai muun muassa kuulla, että kaupunki on julkinen, kaikkien käytettävissä oleva avoin tila. Liikkumisen kaavaillaan olevan helppoa, on pyöräparkkeja ja kävelyalueita. Kuulostaa hyvältä, mutta onko suunnittelussa huomioitu, että Turussa 20 vuoden kuluttua asuu lähes tuplasti senioirikansalaisia tämän päivän tilanteeseen verrattuna?

Vuonna 2031 turkulaisista on Tilastokeskuksen ennusteen mukaan reilut 27 000 henkilöä 75 vuotiaita ja sitä vanhempia. Turussa liikkuu siten entistä enemmän ikäihmisiä ja monet heistä rollaattorien avulla. Kaikkien apuvälineidenkin varassa liikkuvien ihmisten tulisi päästä nauttimaan kaupunkiympäristöstä ja –tiloista.

Ikäihmisten liikkumista ja kaupungin elämään osallistumista tulisi kaikin tavoin tukea muun muassa suunnittelemalla riittävästi senioripysäkkejä eli mukavia lepo- ja virkistyspaikkoja kulkureittien varsille.

Kaupungin liikuntatoimi ansaitsee kiitoksen pyrkimyksestään pitää kaikki turkulaiset liikkeellä. Kaupunkisuunnittelun tulee tukea tätä tärkeää tavoitetta. Tähän antavat visioinnin lähtökohtana olevat ”ihmisten kaupunki” ja ”paikallisuus” hyvät edellytykset.

Eini PihlajamäkiPuh.joht., Lounais-Suomen Loma ja Virkistys ry

Lukijan kirjoitukset

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet