Mustien autojen matkassa

Peltomäestä Niinistön oikea käsi?

Tulevan presidentin Sauli Niinistön kabinetin yksi jäsen on jo varma. Hän on Niinistöä jo kuuden vuoden takaisen kampanjan aikana kuin hai laivaa seurannut Mikko Kortelainen. Hänet istutettaneen joko lehdistöpäälliköksi tai neuvonantajaksi.

Kansliapäälliköksi asti kokoomuksen järjestöpäällikkönä työskennelleestä Kortelaisesta ei ole. Korkeakoulututkinto puuttuu.

Kansliapäälliköksi on vahvoilla EU:n teollisuuden pääosaston varapääjohtajana puoli vuosikymmentä työskennellyt Antti Peltomäki, 55. Pätevyyttä oikeustieteen kandidaatti Peltomäki on hankkinut myös EU-asioiden valtiosihteerinä sekä EU:n hallitusten välisen konferenssin Suomen delegaation jäsenenä.

Nimityksen ainoa varjopuoli olisi, että Suomi menettäisi taas yhden korkean EU-viran. Edellinenhän meni, kun Jaana Husu-Kallio palasi kotimaahan Eviran pääjohtajaksi ja jatkoi vielä maatalousministeriön kansliapäälliköksi.

Kovin suuri ihme ei olisi, jos kabinettiin poimittaisiin myös ulkopoliittisen instituutin johtaja, valtiotieteen tohtori Teija Tiilikainen,47, joka toimi sekä Ilkka Kanervan että Alexander Stubbin valtiosihteerinä ulkoministeriössä.

Keskustalle puoluekannatusta selvästi suuremman äänipotin presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella haalinut Paavo Väyrynen,65, söi sanansa. Vaalimenestyksensä huumassa Väyrynen ehti kertoman mukaan luvata puoluejohtaja Mari Kiviniemelle ja puoluesihteeri Timo Laaniselle, ettei hän puutu ensi kesän puoluekokousvalintoihin.

Eikä pihinä miehenä tunnettu Väyrynen olisi Väyrynen ellei hän olisi juuri ennen Kiviniemen haastajaksi ilmoittautumistaan hankkinut puolueen maksumieheksi kunnallisvaalikiertueelleen, joka vaihtui puoluejohtajavaalin kampanjakierrokseksi.

Väyrynen on tottunut erityisjärjestelyihin. Hänelle perustettiin neljä vuosikymmentä sitten varapuheenjohtajan paikka, kun puoluejohtaja Johannes Virolaisen kampitusyritys Jyväskylän puoluekokouksessa epäonnistui. Ei haitannut, vaikka puolueen sääntöjä ei siihen hätään ehditty muuttaa.

Eduskunnan eräkerhoa kohtasi viime viikolla harmittava takaisku. Toistakymmentä villisian metsästäjää jäi rannalle, kun virolaiset isännät joutuivat kovaa pakkasta kestämättömien majoitustilojen takia peruuttamaan koko jahdin.

Paremmin kävi pääministeri Jyrki Kataiselle (kok). Hän sai kaadettua uuden presidentin voitonjuhlien jälkeen paitsi itsensä kotipihalleen, myös metsäpeuran kyttäysjahdissa Huittisissa pari viikkoa sitten.

Mustien autojen matkassa

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet