Rahan Perässä

Kuntaremontti tarvitaan Helsingin rahapulaan

Suurta kuntauudistusta valmistellaan samalla tavalla kuin Guggenheim-museon rakentamista Helsinkiin. Tätä selittää se, että molempien hankkeiden takana on samoja johtajia. Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisessä on laskettu säästöjä mutta ei arvioitu kustannuksia. Guggenheimissa on laskettu, paljonko teoriassa museoon voisi tulla kävijöitä. Samalla ei kuitenkaan lasketa, että lipputuloilla ei kateta kuin hitunen jättimuseon kustannuksista. Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Helsingin pakkoliitoksella syntyisi yli miljoonan asukkaan kunta, jossa syrjäytyminen, sosiaaliset ongelmat ja demokratiavaje olisivat huippuluokkaa. Helsingin talousongelmien jakaminen ympäristökuntien harteille ei ole ratkaisu olosuhteissa, joissa jo nykyiset jättiorganisaatiot ovat taloudellisessa umpikujassa. Kuntauudistusta tehdään väärin päin. Kun tavoitteena on selvitä kasvista palvelukustannuksista, ratkaisua haetaan "siitä yli mistä aita matalin" eli kuntarajoista. Se osoittaa, että uudistajilta puuttuvat ratkaisut itse ongelmaan. Sama tilanne on pääkaupunkiseudulla, jossa edelleen jyllää ainoa tsaarinaikainen byrokratia, Helsinki. Tähänkään ongelmaan ei haeta ratkaisua vaan lisärahoittajia.

Hallituksen suunnitelma kuntauudistukseksi niputtaisi pienet elinkelvottomat kunnat yhteen. Yli puolessa nykyisistä kunnista on alle 6.000 asukasta. Näiden kuntien verotuloilla ei ole mahdollista ylläpitää kuntalaisten tarvitsemia terveys-, sosiaali-, opetus ja muita palveluja. Veropohja on yksinkertaisesti liian kapea. Pienet kunnat tarvitsevat kuntauudistuksen.

Suomessa on vain kolme kuntaa, joissa on vähintään 200.000 asukasta. Ne ovat Helsinki (649.000 asukasta), Espoo (242.500) ja Vantaa (200.000). Näistä Vantaalla on suurimmat ongelmat selvitä lakisääteisistä velvoitteistaan, koska kunnan taloutta on hoidettu massiivisen velkaantumisen kautta.

Helsinki on metropolin ongelma

Helsingin ongelmana on hyvien veronmaksajien ja yritysten pako ympäristökuntiin epäonnistuneen elinkeino- ja asuntopolitiikan vuoksi. Helsingin väkiluku kasvaa vain maahanmuutolla, mikä lisää sosiaalikustannuksia mutta ei verotuloja.

Parhaassa asemassa on Espoo. Sen talous on Suomen eniten riippuvaisin yhteisöveroista eli siitä, miten yrityksillä menee ja paljonko ne pystyvät maksamaan veroa. Espoo on menestynyt onnistuneen elinkeino- ja asuntopolitiikan ansiosta. Lisäksi Espoota pidetään vetovoimaisena elinympäristönä.

Kuntauudistuksen ajatuksena on kohdella koko maata ja kaikkia kuntia samalla tavalla. Uusi kuntakartta on piirretty siten, että teoreettisesti syntyy riittävän suuria asukastiivistymiä eli veronmaksajien joukko, joka pystyisi kantamaan palveluverkon kustannukset.

Lähtökohta on oikea ja välttämätön, kun huomioidaan suomalaisten ikääntyminen. Huoltosuhde heikkenee koko ajan eli työssäkäyviä suhteessa työstä poissa oleviin on entistä vähemmän.

Nyt ratkotaan Helsingin ongelmia

Pääkaupunkiseudun nykyisten suurkuntien yhdistäminen valtavaksi metropolialueeksi on Helsingin ongelmista lähtevä ratkaisu.

Helsinki on maantieteellisesti katsoen niemenkärki, jolla ei ole kasvumahdollisuuksia kuin valtaamalla muiden kuntien maita. Näin se on jo toiminut Sipoossa, jossa toteutettiin pakkoliitos 2009.

Teolliset työpaikat ovat vähentyneet Helsingissä jo vuosikymmenien ajan. Tilalle on tullut toimistoja, virastoja ja palveluja. Asuntorakentamisessa on suosittu pieniä asuntoja, mikä on vaikeuttanut lapsiperheiden sijoittumista pääkaupunkiin. Molempien tekijöiden seurauksena niin työpaikkoja kuin maksukykyisiä veronmaksajia on siirtynyt Espooseen, Vantaalle ja kehyskuntiin kuten Tuusulaan.

Helsinki tarvitsee uutta elintilaa ja uusia kuntalaisia, joiden verotuloilla voidaan kattaa nykyisen pääkaupungin krooniseksi muuttuva rahapula.

Helsingin ongelmat ovat syntyneet aktiivisen poliittisen päätöksenteon seurauksena demarien ja kokoomuksen valtakausina. Nyt niitetään tätä satoa.

Syrjäytymisen hintaa ei lasketa

Kuntauudistuksen valtakunnallisena huolena on suurkuntien reuna-alueiden palvelukato. Nykyisten maakuntien puolikkaiden kokoisten kuntien palvelut tulevat ilman muuta keskittymään muutamiin palvelupisteisiin.

Pohjois-, Keski- ja Itä-Suomessa etäisyydet terveyskeskuksiin, kirjastoihin ja muihin kuntapalveluihin tulevat kasvamaan useisiin kymmeniin tai pahimmillaan jopa sataan kilometriin.

Sama ilmiö uhkaa myös pääkaupunkiseutua, jossa asuisi yli miljoona ihmistä yhden suurkunnan alueella. Sipoon, Pohjois-Vantaan ja Länsi-Espoon palvelut tultaisiin keskittämään, kun palvelusuunnittelun keskipisteenä olisi Helsingin kauppatori.

Hallinto tarkastelee asioita, palvelutarpeita, toiminnallisuuksia ja etäisyyksiä oman toimistonsa ikkunasta. Tällä hetkellä tarkastelu tapahtuu Espoossa ja Vantaalla paljon lähempää kuntien omia asukkaita kuin metropolikunnan olosuhteissa.

Uuden suurmetropolin maksajiksi joutuisivat espoolaiset, kauniaislaiset ja vantaalaiset, joiden verotuloilla tasattaisiin Helsingin vajeita.

Missään muualla maailmassa ei ole kyetty ratkaisemaan taantuvan paikkakunnan ongelmia sillä, että synnytetään miljoonan ihmisen yksikkö. Muualla maailmassa muutetaan tuhoksi muuttunutta politiikkaa, vaihdetaan johtoa, luodaan uusi elinkeinopolitiikka, synnytetään työpaikkoja ja rakennetaan asukkaille vuokra-asuntoja.

Rahan Perässä

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet