Päätoimittaja Uitto

Pitkän farssin lopputulos: Parainen on Parainen

Länsi-Turunmaalla on Suomen kunnista eniten kesämökkejä. Kuvassa on Länsi-Turunmaan Paraisten Marina.

Kiistely Kaarinan naapurissa sijaitsevan saaristokaupungin nimestä on vihdoin ohi. Kaupungista tulee pian Parainen, jos Länsi-Turunmaan eli Paraisten ja pienten liitoskuntien muodostaman kaupungin valtuusto niin kesäkuun puolivälin kokouksessaan päättää.

Länsi-Turunmaalla järjestettiin nimiasiasta kansanäänestys. Koskaan aiemmin eivät suomalaiset ole päässeet äänestämään kotipaikkakuntansa nimestä. Parainen-nimi sai äänestyksessä noin 60 prosentin kannatuksen.

Äänestysmahdollisuus olisi ollut paremmin paikallaan vuonna 2007, jolloin päätettiin, että uuteen kaupunkiin kuuluvat Parainen, Korppoo, Nauvo, Houtskari ja Iniö. Kuntaliitokset ovat nykyään arkipäivää, mutta liitospäätöksen jälkeen alkoi vasta todellinen show.

Liitoksen pienet kunnat halusivat nimeksi Länsi-Turunmaa, Parainen halusi Paraisen. Nimimääräyksen antoi lopulta Valtiovarainministeriö. Paraisilla, jossa asuu Länsi-Turunmaan 15000 asukkaasta yli 12000, siitä ei missään vaiheessa pidetty. Tilanteen tasapainottamiseksi kaupungin vaakunaksi otettiin Nauvon vaakuna.

Viime viikonlopun kansanäänestyksessä vastakkainasettelu jatkui. Länsi-Turunmaasta tulee Parainen, jos tulee, vain siksi, että vanhoja paraislaisia on monikymmenkertainen määrä muihin pikkukuntalaisiin verrattuna. Äänestämässä käyneistä paraislaisista 75 prosenttia äänesti Paraisten puolesta. Ääniä sieltä tuli kaikkiaan 6677.

Kaikissa muissa ex-kunnissa Länsi-Turunmaa sai yli 95 prosenttia äänistä, mutta niillä ei paljon painoarvoa ollut.

Lopputuloksessa ei ollut mitään yllättävää. Paraislaiset saivat hyvityksen pari vuotta sitten kärsimälleen tappiolle. Länsi-Turunmaa oli nimihirviö, mutta korppoolaisista, nauvolaisista tai iniöläisistä ei ikinä tule paraislaisia.

Kunhan saatiin kunnon muutaman vuoden farssi aikaan.

Teemu Nurmi

Päätoimittaja Uitto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet