Päätoimittaja Uitto

Levottomille pojille on keksittävä tekemistä

Tutkimusten mukaan puolet pojista ei viihdy koulun pulpettisulkeisissa. Pojat kaipaisivat lisää toimintaa ja liikuntaa koulupäivään.

Marjo Rämö

Turun kouluissa pelataan, juostaan ja hypitään välitunneilla. Liikunnalliset välitunnit ovat osa Koulut liikkeelle -hanketta, jonka ansiosta myös koulupihojen viihtyvyyteen on kiinnitetty huomiota. Turussa on kunnostettu parin viime vuoden aikana useita koulupihoja.

Toimintaa tarjoava koulupiha voi olla hyvinkin ratkaiseva pienen, aktiivisen pojan koulumotivaation rakentamisessa. Kun välitunneilla voi purkaa energiaa, jaksaa istua taas hetken pulpetissa. Näihin aktiivisiin, levottomiin poikiin pitäisi satsata kouluissa nykyistä enemmänkin, sillä tutkimusten mukaan lähes puolet pojista ei viihdy koulussa. Tämä käy ilmi useista tutkimuksista, niin kansainvälisestä PISA-tutkimuksesta, WHO:n koululaistutkimuksesta kuin Opetushallituksen omista arvioinneista.

Poikien sielunelämään perehtynyt lastenpsykiatri Jari Sinkkonen (TS 14.8.2011) antaa neuvoksi yksinkertaisia keinoja, miten pojat saadaan viihtymään paremmin kouluissa. Koulupäivään pitää mahduttaa enemmän liikuntaa ja tekemistä. Sinkkonen ehdottaa kouluihin esimerkiksi rakentamisprojekteja, joilla häirikköoppilaat on saatu kiinnostumaan koulunkäynnistä.

Suomessa ei ehkä ole oltu riittävän huolissaan poikien viihtymättömyydestä koulussa, kun pojat ovat tyytyneet vain nurisemaan takapulpeteissa. Tilanne voi kuitenkin olla muuttumassa. Saksassa ja Itävallassa ollaan huolissaan häirikköoppilaiden määrän voimakkaasta lisääntymisestä. Sinkkonen huomauttaa, että häirikköoppilaiden määrä on kasvamassa myös meillä Suomessa.

Poikien tyytymättömyyteen pitäisi reagoida ajoissa, sillä helposti se seuraa koulusta myös työelämään. Kun EPSI Rating -tutkimusyhtiö julkaisi heinäkuussa työtyytyväisyystutkimuksen, sen mukaan kaikkein tyytymättömimpiä työhönsä olivat alle kolmekymppiset työntekijät. Ovatko työelämässä tyytymättömät juuri näitä samoja poikia, jotka oireilivat jo koulussa? Onko kyse sittenkin laajemmasta ilmiöstä, jota ei yksin koulujen keinoin hoideta?

Britannian kaupungin kaduilla mellakoivat nuoret, vihaiset miehet. Voi veikata, että he ovat olleet juuri niitä levottomia poikia, joiden koulumenestys ei ole ollut kehuttava. Kun nuoret miehet eivät koulun jälkeen pärjää töissä tai pääse töihin, tyytymättömyys voi kasvaa vihaksi ja purkaantua jopa väkivallan tekoina. Siksi näille levottomille pojille pitää keksiä ajoissa jotain järkevää tekemistä.

Päätoimittaja Uitto

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet