Puheenaihe

165 saa kenkää, kun tehdas siirtyy Romaniaan – "Työmotivaatio pakkasen puolella"

Kuvituskuva.

ESM arkisto

165 ihmistä menettää työpaikkansa, kun Hellan Salon tehdas lopetetaan vaiheittain vuoden 2018 loppuun mennessä. Ensimmäiset irtisanomiset tulevat loppukesästä 2017.

Yritys aloitti lokakuussa yt-neuvottelut, joiden tuloksena led-tuotteita valmistavan Hella Lighting Finland Oy:n tuotanto siirretään Romaniaan.

Salon tehtaalla työskentelee noin 180 henkilöä.

Yt:n kuluessa todettiin, eikä sitä työantajakaan kiistänyt, että tehdas on kannattava. Työmotivaatio on nollassa tai oikeastaan pakkasen puolella, nollan alapuolella. Joudumme opettamaan töitä romanialaisille ja tekemään tuotantoa varastoon, kuvailee Teamiin kuuluvien työntekijöiden pääluottamusmies Anne Hakamäki.

Hella Lighting Finland Oy on Pohjoismaiden johtava led-tuotteiden valmistaja. Yritys on perustettu vuonna 1955 Talmu-nimisenä, ja vuodesta 1983 lähtien se on kuulunut Hella-konserniin.

Hella-konserni on maailmanlaajuisesti toimiva pörssiyhtiö, jolla on noin 34 000 työntekijää yli 35 maassa. Konserni kuuluu maailman 40 suurimman ajoneuvoteollisuuden alihankkijan joukkoon ja Saksan sadan suurimman teollisuusyrityksen joukkoon, Hella kertoo kotisivuillaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (5)

Kommentit

Valtio maksaa lasten koulun,

Valtio maksaa lasten koulun, valtio maksaa työttömälle tai irtisanotulle tukea elämiseen, valtio maksaa em. takuueläkkeen ja tukee eläkeläistä. Samaan aikaan yritykset tekee tulosta ja siirtää tuotantoa halpamaihin ja lusmuilevat verojen kanssa. Joku voisi funtsia että kuka kaiken tämän maksaa?

Onpa taas rahan ahnetta

Onpa taas rahan ahnetta johtoa ja varsinkin lyhytnäköisyyttä. Yritetään kääriä maksimivoitot ja eikä mietitä tulevaisuutta kovinkaan pitkälle. OK, rahaa tulee ja omistajat kiittää, mutta entä sitten, kun laatu ei vastaakaan sitä mihin on totuttu? Onko Romaniassa yhtä hyvä työmoraali kuin Suomessa. Onnea Hella! En osta ikinä enää Teidän tuotteita!

Näin tekisin minäkin Suomessa

Näin tekisin minäkin Suomessa maailman hulluin verottaja ja työnantajavastuu on kestämätön.Suomi on yrittäjille maailman huonoin maa varsinkin tämän kokoisille yrityksille ja halpa on se joka on tärkein,ostaahan duunarinkin vaan halvinta ja mieluimmin Virosta niin itse sahaa oksansa missä istuu.

itse sahaa oksansa missä

itse sahaa oksansa missä istuu,sopii myös tohon palkanlasku vimmaan.

Halpa ostos tuli ensin sen

Halpa ostos tuli ensin sen jälkeen palkanlasku niin kuka aiheutti sen no ahne duunari.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat