Paikalliset

Terrori-iskun vuosipäivä tuo Turkuun mielenosoituksia – äänestä, mitä mielenosoitusta sinä tuet

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo / arkisto

Turussa järjestetään Turun terrori-iskun vuosipäivänä ainakin kolme mielenosoitusta.

Terrori-iskusta tulee lauantaina 18. elokuuta kuluneeksi vuosi.

Uusnatsistinen Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) on ilmoittanut osoittavansa mieltä kello 12. Pirkanmaan käräjäoikeus päätti viime vuonna lakkauttaa Suomen Vastarintaliikkeen, mutta järjestö on valittanut päätöksestä.

PVL:n ilmoitus poiki Turkuun vastamielenosoituksen, jonka nimi on Turku ilman natseja. Mielenosoituksen kotisivuilla kerrotaan, että ohjelman suunnittelu on yhä kesken.

Näiden lisäksi Kansallismielisten liittouma -niminen järjestö on kertonut järjestävänsä Turussa muistokulkueen, joka kokoontuu kello 14. Liittouma on avoimesti maahanmuuttovastainen.

Turun kaupunki kunnioittaa vuosipäivää hiljaisesti eikä järjestä muistotilaisuuksia tapahtuneen johdosta.

Äänestys on suljettu ulkopuolelta tulleen manipuloinnin takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (5)

Kommentit

Kaikki hihhuleita, en lähtisi

Kaikki hihhuleita, en lähtisi, en kannata!

Terrori-iskun uhrien muistoa

Terrori-iskun uhrien muistoa noista kunnioittaa vain Kansallismielisten liittouma. PVL on peräämässä omaa sananvapauttaan SATTUMALTA samana päivänä, fasistit taasen ovat vain rettelöimässä PVL:n kanssa ja olisivat siis liikkeellä jonain muuna päivänä, jos PVL:n oikeusjuttu tulisiu jollain muulla viikolla hoviin Turussa. Mutta miksi tämäkin toimittaja toistaa valheellista mantraa "Liittouma on avoimesti maahanmuuttovastainen"? Onko tuo jokin Keskisuomalainen-konsernin määräämä rukousharjoitus?

Klo 23.00 Turku ilman natseja

Klo 23.00 Turku ilman natseja -mielenosoitus n.1300 ääntä. Nyt klo. 01.18 n.5200 ääntä. Joku tässä ei ihan ehkä täsmää. Elkää oikeasti viittikö tämmösiä äänestyksiä pitää, jos näitä tuloksia pitää kääntää haluttuun suuntaan. Aika myöhään siis vajaa 4000 ääntä annettu ja vain yhdelle noista ehdokkaista.

Aivan samaan kiinnitin

Aivan samaan kiinnitin huomion kuin Woewoe. Yhtäkkiä luvut pompsahtaneet täysin päälaelleen. Harmi, ettei tullut otettua kuvakaappausta. Täytyy tulevaisuudessa olla tarkempi. Älkää ihan oikeasti viitsikö muokata näitä äänestyksiä, vie täysin pohjan koko äänestykseltä. Taitaa vaan oma agenda painaa... Tällä hetkellä vitsi koko äänestys...

Ulkopuolinen? Siis lehden

Ulkopuolinen? Siis lehden ulkopuolinen taho vai? Janne Koivisto, avaa vähän tätä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat