Puheenaihe

Ilmastolakon mielenosoitus keräsi tuhansia – MTV: "Meidän ei ole järkevää olla koulussa, jos meillä ei ole tulevaisuutta"

Monet koululaiset olivat perjantaina lakossa ilmastopäätösten vauhdittamiseksi ja osoittivat mieltään Eduskuntatalon portailla.

Patrick Wikblad

Poliisin mukaan noin kolme tuhatta henkeä koululaisia ja aikuisia osallistui ilmastolakon mielenilmaukseen Helsingissä perjantaina 15. maaliskuuta.

Lotta Ojajärvi tuli mielenosoitukseen yhdessä Luontoliiton Uudenmaan piirissä vaikuttavien ystäviensä kanssa. Hänen mukaansa nuoret osoittivat mieltään tulevien sukupolvien puolesta.

– Ympäristö on meille tärkeää ja ilmastoasiat ovat koko ajan yhä ajankohtaisempia. Ne tulevat vaikuttamaan meihin, meidän lapsiimme ja kaikkiin tuleviin sukupolviin, Ojajärvi sanoi MTV:n uutisten haastattelussa.

Luontoliiton aktiivi Riina Mäkinen kannatteli banderollia yhdessä Ojajärven kanssa.

– Tämä nimenomainen lakko on järjestetty siksi, että haluamme näyttää, ettei meidän ole järkevää olla koulussa, jos meillä ei ole tulevaisuutta, Mäkinen sanoi.

Ystävykset sanoivat, että ympäristöajattelu on heillä osa arkea. Ojajärven omiin ilmastotekoihin kuuluu, ettei hän syö lihaa.

– En osta uusia vaatteita, vaan ostan kaikki vaatteet kirppikseltä. Kierrätän jätteet ja käytän julkista liikennettä. Kesällä pyöräilen ja yritän ylipäätään olla tiedostava niissä valinnoissa, joita teen joka päivä.

Mutta miksi juuri suomalaisten pitäisi olla ilmastotoimien eturintamassa?

– Minun mielestäni meillä kaikilla hyvin toimeentulevilla, länsimaissa asuvilla ihmisillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa. Me olemme niitä, jotka pystyvät tekemään päätöksiä, Ojajärvi sanoi MTV:lle.

Senaatintorilta Eduskuntatalolle suuntautuneessa marssissa sattui poliisin mukaan useita vaaratilanteita, kun osallistujat poikkesivat kaistoille, joilla kulki autoja.

Poliisi muistutti, että vilkkaasti liikennöidyssä keskustassa voi syntyä vaaratilanteita, jos esimerkiksi juostaan päin punaisia.

Katso alla olevalta videolta nuorten haastattelu.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tutkija tyrmää yleisen luulon: Lehmä ei ole ilmastopahis – "Paras ratkaisu olisi eri tuotantomuotojen yhteistyö"13.4.2019 08.50
Tätä et tiennyt juuston ilmastovaikutuksista – Kuluttaja-lehti kertoo uudet luvut13.3.2019 08.51
Suomalaisille EU:ssa on tärkeintä vapaus ja yhteinen raha – eniten huolestuttavat maahanmuutto ja ilmastonmuutos25.2.2019 12.06

Kommentit (10)

Kommentit

Voi herranjumala! Että nämä

Voi herranjumala! Että nämä,keiden äidit heittävät autolla kouluun,isit harkkoihin illalla ovat aivopestyjä simpansseja. Ihan suoraansanoen.

Wikipedian mukaan tuon Gretan

Wikipedian mukaan tuon Gretan vanhemmat fanaattisia ilmastopopulisteja ja syntyy kuva mieleen, jotta ovat aivopesseet autistisen teinityttönsä samanlaiseksi "ilmastouskovaiseksi"? Iljettävää käyttää vammaista lastaan omien poliittisten pyrkimyksien välikappaleena! (toki sitä teki meilläkin vihreätkin "laamacaseilla" 6.12.)

Meillä Suomessa ihan oikeasti

Meillä Suomessa ihan oikeasti ilmastoasiat ovat hyvällä mallilla. Avokaatopaikkoja ei juurikaan enää ole ja nykyään jätteet viedään polttolaitoksiin missä niistä syntyy energiaa jolla mm. talot lämpenevät. Meillä on hyvin toimiva kierrätysjärjestelmä joka entisestään tehostuu kun muovipakkauksiakin vihdoin aletaan keräämään hyötykäyttöön. Energiaa tuotetaan monin eri keinoin, on ydinvoimaa, tuulivoimaa, vesivoimaa ja aurinkoenergiaa. Öljyä ja hiiltäkin toki vielä käytetään mutta niiden osuutta pystytään entisestään tulevaisuudessa pienentämään kun muita vähäpäästöisiä tai päästöttömiä tuotantotapoja lisätään. Siirtyminen kokonaan täyssähköautoihin Suomessa on mielestäni utopiaa vielä pitkään. Ensisijaisesti kannattaisi panostaa esimerkiksi biodieselin käytön huomattavaan lisäämiseen koska se ei vaadi muutoksia nykyiseen autokantaan ja vähentää päästöjä jopa 90%. Kyllä nämä ilmastoasiat pitää ratkaista ihan muualla kuin Suomessa jossa nämä asiat on hallinnassa. Venäjä, Kiina, Intia, USA ja monet kolmansien maiden valtiot ovat niitä missä tätä ilmastotietoutta ja rajuja toimenpiteitä todella tarvitaan.

Tulevaisuus loppuu perheeltä

Tulevaisuus loppuu perheeltä , mikäli perheen elättäjä jättää välttämättömät työmatkat Amerikkaan, Japaniin, Euroopppaan ja ulkomaille tekemättä, luopuu työmatkoistaan kotimaassa kohteisiin , johon julkisella liikenteellä ei voi kulkea.Työttömänä ja toimeentuloasiakkaana on hankala järjestää tulevaisuutta , asuntoa ja koulutusta lapsilleen.

Laosia on niin helppo

Laosia on niin helppo johdatella. Aikuinen osaa ajatella itse.

No skolet kiinni !

No skolet kiinni !

Ainoat vastuunkantajat ovat

Ainoat vastuunkantajat ovat noiden koululinsareiden vanhemmat. Ilman heitä he eivät olisi merkkifarkuissa näppäilemässä älykännykällä kuviaan .

Onneksi on sentään asiaan

Onneksi on sentään asiaan perehtyneitä kansanedustajia, jotka sanovat "Ilmasto on aina muuttu­nut ja arviolta 95 prosenttia koskaan eläneistä lajeista on kuollut suku­puuttoon." Eli hajaantukaa lapset, kannattaako tuon viiden prosentin takia meuhkata.

No niin! Nyt nuoret pois

No niin! Nyt nuoret pois ostareilta ja kaupungilta maleksimasta ja älypuhelimet ja merkkivaatteet pois. Kirpparilta kamat ja harrastuksiin kävellen tai fillarilla, autolla ei metriäkään! Myös maidon ja lihan syönti lopetettava tykkänään! Mitähän tuumattaisi jos toisen puolen porukka käyttäisi poliittisena korttinaan nuorisoa....?

Joo, lopetetaan koulut kun

Joo, lopetetaan koulut kun sieltä ei tule kuin viherpipertäjien aivopesemiä pieruja...!

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat