Paikalliset

Turun ruokakulttuurilähettiläs haastaa kaikki turkulaiset käymään ulkona syömässä – "Sillä pidetään yllä Turun ravintolakulttuuria"

Turun ruokakulttuurilähettiläs Tanja Raunio haastaa kaikki turkulaiset käymään vähintään kerran kuukaudessa baarissa tai ravintolassa, missä ei ole koskaan aiemmin käynyt.

Ville Mäkilä

Turun ruokakulttuurilähettiläs Tanja Raunio haastaa kaikki turkulaiset käymään vähintään kerran kuukaudessa sellaisessa baarissa tai ravintolassa, missä ei ole koskaan aiemmin käynyt.

– Kun kaikki on käyty läpi, kierroksen voi aloittaa alusta. Sillä pidetään yllä Turun ravintolakulttuuria.

Haastetta riittää, sillä Turku on kansainvälisestikin tunnettu monipuolisesta ravintolatarjonnastaan.

Ravintolabuumin alkusysäyksenä voidaan pitää kulttuuripääkaupunkivuotta 2011, minkä jälkeen tarjonta on merkittävästi monipuolistunut. Ravintolabuumille ei näy loppua, ja uusia ravintoloita avataan jatkuvasti.

– Uskon, että tämä on vasta alkua, Raunio arvelee.

Muutos viime vuosina on ollut merkittävä. Vielä kymmenen vuotta sitten Turun keskustassa oli paljon ketjuravintoloita, jotka olivat tyyliltään hyvin samanlaisia. Samalla keskustan ravintolatarjonta oli keskittynyt kauppatorin lähistölle.

Nykyään Turussa on paljon pieniä uniikkeja ravintoloita, ja useat ketjuravintolat ovat joutuneet väistymään keskustasta. Ravintoloita avataan nykyään myös aiempaa laajemmalle alueelle.

Kiitos Turun monipuolisesta ravintolatarjonnasta kuuluu etenkin turkulaisille asiakkaille. Mikäli turkulaiset eivät kävisi syömässä ulkona niin aktiivisesti, ei ravintolatarjontakaan voisi olla monipuolinen.

Raunio on tehnyt huomion, että turkulaiset ovat oppineet käymään ravintoloissa useammin kuin aiemmin.

– Nykyään ei ole mitenkään tavatonta käydä ulkona syömässä. Vielä aiemmin sitä olisi pidetty paheellisena, jos käy työpäivän jälkeen vaikka viinilasillisella.

Myös Turun kaupungilla on merkittävä rooli turkulaisen ruokakulttuurin edistämisessä. Kaupunki on edistänyt turkulaista ruokakulttuuria etenkin Eat my Turku-hankkeen kautta.

– Turku ei olisi ruokapääkaupunki ilman kaupungin panostusta, Raunio lisää.

Ravintoloiden asiakkaat ovat aiempaa tietoisempia. Asiakasta usein kiinnostaa, missä hänen tilaamansa ruoka on tuotettu. Lähiruoan suosio on jatkuvassa kasvussa, ja paikallisuus on keskeisessä roolissa turkulaisissa ravintoloissa.

Vegaani- ja kalaruoan suosion kasvu näkyy selvästi turkulaisravintoloissa. Vastaavasti lihansyönnin suosio on vähentynyt.

Ravintolakilpailu on käynnissä

Turkulaisen suuri ravintolakilpailu on käynnissä.

Äänestyslomake löytyy osoitteesta https://www.turkulainen.fi/parasravintola.

Kilpailussa on kuusi sarjaa: paras ravintola, paras lounaspaikka, paras pikaruokapaikka, paras kahvila, paras istuskelupaikka ja paras yökerho.

Äänestysaikaa on 24. maaliskuuta saakka.

Turkulainen järjestää maanantaina 8.4. palkintogaalan, jonne kutsutaan jokaisen sarjan kolme parasta.

Gaala tullaan lähettämään suorana lähetyksenä myös Turkulaisen Facebook-sivuilla.

Parhaasta ravintolalaivasta ja terassista järjestetään myöhemmin oma äänestys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Turkulaisen ravintolakisa jatkuu – nämä ovat nyt kärjessä12.3.2019 08.31
Aki Wahlman haluaa Turun ruokakulttuurin paremmin esiin: "Suur-Turku on Suomen Skåne"16.1.2019 18.00
Turku elää ravintolabuumia – ruokalähettiläs näkee kukoistukseen kaksi syytä3.5.2017 18.34

Kommentit (1)

Kommentit

Ravintoloiden tulisi alkaa

Ravintoloiden tulisi alkaa tekemän ruokansa Suomessa tuotetuista raka-aineista . Nykyisillä ruoka annosten hinnoila kyllä voi käytää parasta kotimaista raka-aineta reilusti. Olisi jopa ravintolalle pitkällä tähtäyksellä eduksi, käytää vain kotimaista raaka-aineta. Sen saatavuskinja hintataso paranisi kun olisi enemmän kysyntä, Lisksi tulisi tarjota myös ruoka nile jotka ei tarvi ruokansa alasmenon alkoholi tuoteita. Eli tehdään sen verta parempaa että menee ilman alkoholiakin tai jätetään alkoholi myynnin kate ottamatta kun myydän hyvä ruokaa ja asiakas tulee toistekin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat