Puheenaihe

Naiset nousivat pörssiyhtiöiden hallitukseen, kun vähän patisteltiin – nyt ollaan aivan eri lukemissa kuin vuonna 2007

Naisten tie pörssiyhtiöiden hallituksiin aukeni Suomessa vuonna 2008 tehdyn suosituksen myötä. Kuvituskuva.

Riitta Kumpulainen

Ainoastaan miehistä koostuvien pörssiyhtiöiden hallitusten määrä Suomessa on laskenut 22 prosentista kahteen prosenttiin vuosien 2011–2018 aikana.

Samalla ajanjaksolla naisten osuus on lisääntynyt 18 prosentista 29 prosenttiin, kertovat Keskuskauppakamarin laskelmat.

Vielä vuonna 2007 tilanne oli täysin toisenlainen: silloin 49 prosenttia yhtiöiden hallituksista toimi ainoastaan miesjäsenten voimin.

Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa vuonna 2008, jolloin pörssiyhtiöiden hallinnointikoodiin lisättiin suositus, jonka mukaan hallituksessa on oltava kummatkin sukupuolet edustettuina.

Sukupuolten tasapainon saavuttamiseen on Suomessa riittänyt suositus, jota pörssiyhtiöt ovat oma-aloitteisesti noudattaneet.

Lakia sitä varten ei olla säädetty, toisin kuin esimerkiksi EU-jäsenmaissa Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Ne ovat tilastoissa Suomea edellä pörssiyhtiöiden hallitusten naisten määrää verrattaessa. Edelle menee myös Ruotsi, jonka tilanne on Suomen tapaan yhtiöiden itsesääntelyn tulosta.

Pörssiyhtiöiden hallinnointikoodia uudistettiin viimeksi vuonna 2015, jolloin siihen lisättiin monimuotoisuusperiaate. Siinä yhtiöitä kehotetaan huomioimaan sukupuolen lisäksi hallitusjäsentensä ikä, ammatti- ja koulutustausta.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Naisia on pörssiyhtiöiden hallituksissa kansainvälisesti verraten huippumäärä, mutta vielä riittää matkaa tasa-arvoon Suomessakin8.3.2019 06.15
Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa kasvussa – naiset korkeammin koulutettuja kuin miehet10.12.2017 11.41
Naisia ennätysmäärä suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa – täältä löytyy vielä pullonkaula etenemiselle23.11.2017 12.56

Kommentit (4)

Kommentit

Siitä voikin katsoa

Siitä voikin katsoa kehityksen pörssistä,miten viimevuosi esim.meni. Ja sama jatkuu

Kiintiönaiset lennossa.

Kiintiönaiset lennossa.

Ihan huuhaata väittää, että

Ihan huuhaata väittää, että sillä patistelulla se naisten määrä kasvuun nousi. Se on noussut sitä mukaan, kun siellä menneinä vuosikymmeninä jo lähtien jostain 70-luvusta naisten määrä on koko ajan korkeakoulutetuissa noussut ja työelämässä olleet naiset ovat koko ajan nousseet kokemuksen myötä korkeampiin asemiin. Väistämätön kehitys tuo on. Nyt korkeakoulutettuja naisia on jo selvästi enemmän kuin miehiä, niin muutaman vuosikymmenen päästä todennäköisesti joudutaan pohtimaan, että mistä saadaan osaavia miehiä johtotehtäviin.

Samaan aikaan työelämäolot

Samaan aikaan työelämäolot huonontuneet. Tässä on siis nähtävissä syy yhteys.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat