Kike Elomaan mielipidekirjoitus: "Kauheudet on saatava loppumaan" – Eläinsuojelulaki saatava valmiiksi

Kuvituskuvassa löytöeläintaloon päätynyt kissa. Katja Luoma

Lukijalta

Eläinten hyvinvointilaki ei ota valmistuakseen. Eläinsuojelua ja eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön uudistamistyö polkaistiin käyntiin aikanaan jo vuonna 2011.

Vuodet ovat vierineet, mutta tyly tosiasia on se, että Suomessa eläinten oikeudet nojaavat yhä edelleen vuodelta 1996 peräisin olevaan lainsäädäntöön. On sanomattakin selvää, että eläinten oikeuksia turvaava lainsäädäntö on auttamatta vanhentunut eikä turvaa eläinten hyvinvointia siihen malliin kuin vuonna 2020 sopisi toivoa.

Keväällä 2019 eläinsuojelulainsäädännön uudistaminen kompastui lopullisesti hallituksen kaatumiseen. Nyt näyttää siltä, ettei asia ole etenemässä vielä tänäkään vuonna.

Tein kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin hallitukselta suoraan, milloin eläinsuojelulaki on tarkoitus saada valmiiksi ja onko sisältöön tulossa merkittäviä muutoksia edellisellä hallituskaudelle esitettyihin linjauksiin. Nostan asian tikun nokkaan, koska eläinsuojelussa ja eläinten hyvinvoinnissa ilmenee jatkuvasti puutteita, jotka pitäisi saada korjattua pian. Suomi ei voi lykätä näin tärkeää uudistusta enää yhtään.

Ministeri Lepän vastauksesta käy ilmi, että hallituksen esitys eläinten hyvinvointilaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2021. Verkkaisesta aikataulutavoitteesta päätellen eläinten oikeudet eivät taida hallitusväkeä paljoa kiinnostaa tai sitten kyse on kehnosta toimeenpanokyvystä. Tulevan lain sisältöön liittyen vastauksesta ei mitään uutta ja mullistavaa noussut esille.

Rekisteröintipakko tulee onneksi etenemään ainakin koirien osalta. Kissojen kohdalla tilanne on valitettavasti vielä kysymysmerkki, mutta hallitusohjelmassa mainitaan myös kissojen rekisteröintipakko.

Rekisteröintipakko on tehokas tapa vähentää julmia eläinsuojelurikoksia, joista olemme valitettavasti joutuneet lukemaan lehdistä liian usein viime vuosina. Nuoret ampuivat ja rampauttivat lähes 1 000 kissaa Pohjanmaalla.

Pariskunta näännytti nälkään koiran, vaikka he olivat saaneet aiemmin huomautuksen lemmikin kaltoinkohtelusta ja mäyräkoira puolestaan laitettiin yhdessä tapauksessa mikroon.

Nämä kauheudet on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä. Tapaukset eivät ole mitään huhupuheita vaan totisinta totta kaikessa karmeudessaan.

Eläinsuojelurikosten sanktiot ovat aivan liian heppoisia. Yleensä selviää sakoilla ja määräaikaisella eläintenpitokiellolla, jonka toteutumista ei juuri valvota. Rangaistuksia olisi ehdottomasti kiristettävä. Eläinsuojelulainsäädännön heikkouksista koituu eläimille mittavaa kärsimystä jatkuvasti. Myös pentutehtailu ja laiton eläinkauppa rehottavat ja niidenkin kohdalla rekisteröintipakko olisi muutos parempaan.

Iltalehti uutisoi viime vuoden puolella tapauksesta, jossa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi koirankasvattajan törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen. Mitä vaatii, että tulee ehdollinen tuomio eläinsuojelurikoksesta? Tässä muutama esille noussut epäkohta.

Lista on niin pitkä, että palstatila loppuisi, jos listaisin kaikki kauheudet. Koirien pitoalue oli niin likainen ja ulosteessa, että siellä oli ihmisilläkin vaikeuksia hengittää. Osaa koirista pidettiin niin pienissä häkeissä, etteivät ne voineet edes seistä. Eläimet olivat äärimmäisen likaisia eikä niillä ollut riittävästi tilaa liikkua eikä kaikilla ollut edes säänsuojaa. Koirat olivat nälkiintyneitä ja vedensaannissa ilmeni vakavia puutteita. Lisäksi naaraita pennutettiin liian usein ja pentuja lopetettiin.

Tarkastuskäyntejä suoritettiin toistuvasti, mutta lukuisat kehotukset kantautuivat kuuroille korville ja koirien kärsimystarina vain jatkui.

Tuomio oli vain viisi kuukautta ehdollista vankeutta ja pysyvä eläintenpitokielto sillä poikkeuksella, että kaksi steriloitua koiraa ja yksi hevonen tai poni olisivat sallittuja. Kyllä halvalla lähti kaiken eläinrääkkäyksen jälkeen. Aivan käsittämätöntä!

Tämä vuosi ei lähtenyt käyntiin yhtään paremmilla eläinuutisilla. Iltalehti uutisoi Keski-Suomen käräjäoikeuden käsittelevän tapausta, jossa kahta henkilöä syytetään yli 40 koiran ja muun eläimen huonosta kohtelusta. Eläintenpitopaikassa ilmeni vastaavia puutteita kuin edellisessä tapauksessa.

Tapaus on erityisen törkeä vielä sen takia, että kyse on rotukoirien ammattimaisesta kasvatustoiminnasta. Toivottavasti tässä tapauksessa syyttäjän vaatimus ehdottomasta vankeusrangaistuksesta toteutuisi. Se on tosin valitettavan epätodennäköistä.

Mitä tämä kaikki kertoo nykymenosta? Asenteisiin ja rangaistuksiin on puututtava pian ja eläinsuojeluun liittyviin käytäntöihin on tultava pikaisesti tiukennuksia. Valvontatoimintaan on saatava lisää tehoa, jotta eläinrääkkäys jopa virallisten kasvattajien keskuudessa saataisiin paremmin aisoihin. Kiinnijäämisen on myös oltava uskottava pelote. Rekisteröintipakko lisäisi osaltaan vastuullista eläintenpitoa. Lemmikkien ostajia tulisi myös ohjeistaa nykyistä tarkemmin ja varmistua miten vastuullinen päätös lemmikkieläimen hankinta todella on. Ottaisiko hallitus nyt vastuun siitä, että Suomen eläinsuojelulainsäädäntö saataisiin vihdoin ja viimein päivitettyä tälle vuosituhannelle ja eläinten oikeudet turvattua nykyistä paremmin?

Ritva ”Kike” Elomaa

kansanedustaja (ps)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää