Mitä vanhemmat edellä, sitä...

Janne Koivisto

Kaikki nuoret eivät enää pääse kyykkyasentoon. Rasvamaksaa todetaan jopa teini-ikäisillä. Monet nuoret kärsivät niska-, hartia- ja selkäongelmista.

Muun muassa tällaisia tietoja kertoi Harri Helajärvi haastattelussa, joka julkaistiin Turkulaisessa keskiviikkona 27.11. Helajärvi on Paavo Nurmi -keskuksen vt. erikoislääkäri.

Ongelmien taustalla on liikkumattomuus ja pitkäkestoiset staattiset asennot. Seurauksena on monenlaisia terveysongelmia.

Lasten ja nuorten asema on parantunut monin tavoin. Kaikki käyvät peruskoulun, ja valtaosa jatkaa lukioon tai ammattikouluun. Ruumiillista kuritusta ei enää suvaita. Mielenterveyden ongelmiin on tarjolla apua aiempaa paremmin.

Silti on myönnettävä, että joissakin asioissa on kuljettu huonompaan suuntaan. Lasten liikkumattomuus on siitä yksi esimerkki.

Ennen lapsen ei tarvinnut edes harrastaa liikuntaa mitenkään erityisesti. Liikuntaa sai pihaleikeissä ja koulumatkoilla.

Nyt pihaleikkien tilalle ovat tunkeutuneet tietokoneet, älylaitteet ja pelikonsolit. Matkaa taitetaan entistä useammin mopolla, sähköpotkulaudalla tai vanhempien kyydillä. Siitäkin huolimatta, että nuoret kertovat olevansa huolissaan ilmastosta.

Älylaitteet eivät ole yksinomaan pahasta. On tärkeää, että nuoret oppivat käyttämään tietotekniikkaa ja pitävät yhteyttä toisiinsa. Vanhempien ja koulun pitäisi kuitenkin vetää laitteiden käytölle rajat.

Rajojen asettamista tärkeämpää on kuitenkin oma esimerkki. Lapset eivät liiku, jos vanhemmat eivät näytä esimerkkiä.

Olosuhteita ei ainakaan voi moittia. Turussa pääsee edullisesti uimaan tai pelaamaan sulkapalloa. Valaistuja kuntoratoja on eri puolilla kaupunkia.

Ruissalossa sitä monesti hämmästelee: liikkeellä on enemmän peuroja kuin turkulaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää