Mielipide: Järjetön raitsikkakeskustelu lopetettava ikuisiksi ajoiksi

toimitus

Saatiin VTT:ltä hienot tulokset raitsikan hyvistä puolista. Missään ei tosin mainittu, että Turku on yksi Suomen velkaisimmista kunnista jo nyt. Herää kysymys, millainen raitsikkamyönteinen tutkimus tilattiin.

VTT ei maksa raitsikan kuluja eivätkä päättäjät vaan me turkulaiset veronmaksajat. Väitän, että raitsikoiden ensimmäisen vaiheen hinta ei ole tuo ennakoitu 350–450 miljoonaa euroa vaan hintalappu kohoa noin 1 000 miljoonaan euroon. Syynä ovat yllättävät lisäkustannukset, joita ei osattu ennakoida. Esimerkiksi kunnallistekniikkaa joudutaan siirtämään raiteiden alta ennakoitua enemmän, perustuksia pitää vahvistaa lisää, kaivauksista löytyy muinaisjäänteitä ja projekti viivästyy parilla vuodella.

Kun saadaan aloitushinta päättäjille mahdollisimman alas, sen jälkeen kustannukset voivat nousta veronmaksajien rahoilla taivaisiin, koska aloitettua projektia ei voida enää pysäyttää.

Ainoa oikea hinta projektilla saadaan, kun pyydetään isoilta toimijoilta avaimet käteen -hinta. Silloin yritykset ottavat riskin, eivät turkulaiset.

Pieniä yrityksiä ei kannata ottaa mukaan, koska konkurssin vaara on suuri ja taas turkulaiset joutuisivat maksumiehiksi.

Jos lopullista hintaa ei tiedetä etukäteen, koko hanke on suurta uhkapeliä päättäjille ja varsinkin veronmaksajille.

Edelleen puhutaan, että Turkuun tulee raitsikoiden takia paljon uusia yrityksiä. Missä ne yritykset nyt ovat? Turhaa pilvilinnojen maalailua.

Sanotaan, että Turku saa maan myynnistä paljon rahaa. Paljonko Turku saa, jos tontit myydään vakituisilla Föli-vuoroilla? Mikä on se erotus? Jos Turku vedättää yrityksiä isommilla tonttihinnoilla, niin ei ihme, että yritykset karttavat Turkua.

Toivon, että päättäjät tekevät ainoan oikean päätöksen ja lopettavat tämän järjettömän raitsikkakeskustelun ikuisiksi ajoiksi.

Näin Turun keskustasta saadaan viihtyisä ja vetovoimainen paikka:

1) Torin ympäriltä bussit ja henkilöautot pois. Kauppatori olisi tapahtumakeskus ja siellä voisi olla ympärivuotisia kahviloita ja ravintoloita.

2) Aurakatu ja Aurasilta suljetaan bussiliikenteeltä ja henkilöautokaistat siirretään Aurakadun länsipuolelle. Silloin jalkakäytäviä voisi leventää Aurakadun itäpuolelta huomattavasti. Silloin uudelta torilta olisi hieno kävely-yhteys jokirantaan ja Aurakadulla olisi kahviloita ja ravintoloita, kuten Helsingissä Pohjois-Esplanadilla. Siinä olisi kansainvälistä tuntua, josta me voisimme kaikki olla ylpeitä.

3) Joukkoliikenne kulkisi idän puolella Eerikinkatua ja Brahenkatua pitkin ja lännessä Myllysillan kautta Eerinkinkatua ja Humalistonkatua pitkin. Pääteasemat olisivat ratapihan ja Logomon alueella, josta olisi hyvä yhteys tulevaan tunnin junaan. Uskon, että julkisten käyttäjät jaksaisivat kävellä torille yhden tai kaksi korttelia lisää. Turun keskusta olisi näin kaikille viihtyisä. Tämä lisäisi varmasti myös julkisen liikenteen käyttöä. Eikä järjestely edes maksaisi paljon. Nyt keskusta on yhtä bussiasemaa – ei todellakaan viihtyisä kenellekään.

Jukka Löyttyniemi, KTM

Turku

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää