Surun aika

Leena Kairavuo

Pyhäinpäivänä sain suruviestin. Tätini oli nukkunut pois ja siirtynyt ajasta iankaikkisuuteen. Tätini kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta pysäyttävältä ja lopulliselta kuolinviesti tuntui. Vain muutamia päiviä aiemmin olin ollut hänen luonaan sairaalassa ja olimme jutelleet yhdessä. Silloin me sairaalaan kokoontuneet olimme hänen vuoteensa ympärillä ja lauloimme:

”Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan. Sä suuri ja voimakas, Isäni taivaan, Isäni taivaan.

Kun voimani uupuvat, käsilläs kannat ja syntini armosta anteeksi annat, anteeksi annat.”

Lähdettyäni sairaalasta tiesin, että näin hänet viimeisen kerran.

Kuolinviestin saatuani kävelin vielä Katariinan hautausmaalle ja vein muistokynttilän muualle haudattujen muistomerkille. Ajattelin tätiäni, jonka taistelu vakavaa sairautta vastaan oli vaihtunut ylösnousemuksen aamun odotukseen.

Hautausmaalla tuikkivat tuhannet kynttilät. Muualle haudattujen muistomerkillä oli valojen tihentymä ja joihinkin kynttilöihin oli kirjoitettu viestejä niille, joita ikävöitiin, mutta joita ei ollut koskaan saatu tuntea. Kynttilämeri ja kirkosta kaikuva kuorolaulu liittivät minut suurempaan yhteisöön. En ollut surussani yksin.

Muistan jo lapsuudestani monet hautajaiset. Oli tavallista, että hautajaisiin oli lehdessä yleinen kutsu ja saattojoukkoa oli paikalla, ei vain sukua, vaan myös ystäviä ja naapureita, kaikkia, joille vainaja oli jollain tavoin ollut merkityksellinen. Hautajaiset olivat viimeinen juhla ja kunnianosoitus sille, joka lähti tästä elämästä.

En muista, että hautajaiset olisivat olleet lapsena ahdistavia, vaan niissä oli läsnä surun ja kaipauksen lisäksi kiitos ja toivo. Traditiot ja rituaalit antoivat kaikille turvallisen tilan surra ja itkeä. Kenenkään ei tarvinnut hautajaisissa kantaa suruaan yksin, vaan yhteisö kannatteli jokaista. Ei ollut mihinkään kiire.

Seuraavana pyhänä mentiin kirkkoon ja kuunneltiin kuolleiden kiitos: vainajan nimi luettiin jumalanpalveluksessa, pappi rukoili edesmenneen ja omaisten puolesta, muistokynttilä sytytettiin ja kanttori soitti musiikkia. Saattojoukolla oli lupa surra.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu