Kannettavana

Leena Kairavuo

Vanhustenhuollosta on tullut bisnestä. Kun nykypäivän ”huutolaisvanhukset” myydään halvimmalla mahdollisella hinnalla, niin en voi olla ajattelematta, että historia toistaa itseään. Lehtiotsikot kertovat karua kieltään siitä, kuinka raha ratkaisee. Lain edellyttämät tasot eivät aina täyty, eikä hoitajamitoitukset riitä. Hoivakodissa on voinut olla pitkään jatkuneita vakavia puutteita, ennen kuin niihin on puututtu.

Ei ole pitkä aika, kun entisajan kurjat ja köyhät laitettiin pitäjien vaivaistaloihin. Sinne joutui se, josta kukaan ei halunnut pitää huolta.

Elämässä kukaan ei selviä ilman toisen kannattelevia käsiä. Tämä ajatus on ollut mielessäni, kun olen lukenut ja kuullut vanhusten yksinäisyydestä ja ahdistuksesta. Mitä tapahtuu silloin, kun vanhus ei haluaisi olla kenellekään vaivaksi, mutta kun ei enää itse pysty, eikä jaksa.

Erityisesti muistisairaana elämässä on helposti läsnä pelko ja ahdistus. On vaikeaa, kun ei oikein muista, eikä tiedä, mieli ailahtelee ja nykyhetki katoaa. Vanhainkotiin pääsy alkaa näyttää lottovoitolta.

Monesti vanhainkodissa vieraillessani vanhus on palannut lapsuuden vuosiinsa. Muistin tuolla puolen hän elää lapsuuttaan niin, että kokee jo kauan sitten edesmenneiden äidin ja isä olevan aivan tuossa, vieressä, tai käymässä vain pienen matkan päässä.

Ihmisen syvimpiin muistikerroksiin on painunut lapsuuden ajat. Mikä onkaan ollut pienenä turvallisempaa kuin kuulla tutut sydänäänet äidin syliin käpertyneenä.

Aikuisenakin tarvitsemme kannattelua. Elämässä suru ei kysy lupaa tulla, vaikeudet eivät ole aina voitettavissa. Sairaus tekee olon raskaaksi. Silloin ystävällisellä sanalla, lämpimällä katseella ja apuun ojennetulla kädellä on suuri merkitys. Toinen ihminen saattaa kantaa kuormaamme myös esirukouksen muodossa.

Yhteiskunnan arvot näkyvät siinä, kuinka heikoimmista huolehditaan. Ihminen tarvitsee läpi elämänsä lempeitä käsiä ja kunnioittavaa katsetta, arvostusta ja läsnäoloa. Moni hoitaja tekee voimiensa äärirajoilla raskasta, mutta rakasta työtään ja miettii, olisipa aikaa istahtaa hetkeksi vanhuksen viereen ja silittää kättä.

Olisiko sinulla siihen aikaa?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu