Jyrkkä vastakohta

Päätoimittaja Koivisto

Turussa toimivat romanikerjäläiset ovat majoittuneet Manhattanin naapuriin entisen kaakelitehtaan pysäköintialueelle.

Turkulainen vieraili paikalla viime torstaina. Ensimmäinen tunne oli suru. Joukko kaukaa Itä-Euroopasta tulleita ihmisiä nukkuu vanhoissa autoissa. Peseytymismahdollisuuksia ja saniteettitiloja ei ole. Ruokatarvikkeita säilytetään lämpimässä. Eräällä miehellä oli jalassaan pahannäköinen haava.

Vastakohta on jyrkkä: Tien toisella puolella suomalaiset kantavat supermarketista ruokakasseja autoihinsa. Tien toisella puolella, puiden ja pensaiden takana, avautuu kokonaan toisenlainen maailma.

Muodollisesti asiassa ei ole ongelmaa.

Bulgaria ja Romania liittyivät Euroopan unioniin vuonna 2007. Suomi hyväksyi liittymisen. Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisilla on oikeus liikkua vapaasti unionin alueella.

Kaakelitehtaan kiinteistön omistaja Heikki Vaiste toteaa Turkulaiselle, ettei hän pidä leiriytymistä suoranaisena ongelmana.

Kerjääminen ei ole Suomessa laitonta, kunhan siihen ei liity aggressiivista käytöstä.

Vaikka muodollista ongelmaa ei ole, jotakin asialle pitäisi tehdä. Tilanne ei varmasti ole kenenkään mielestä toivottava.

Romanian ja Bulgarian kehitys ei näytä ratkaisevan ongelmaa. Maiden taloudet ovat junnanneet viimeiset kymmenen vuotta paikoillaan. Köyhyys ei hellitä.

Turun Sanomat kertoi maanantaina, että marjat uhkaavat jäädä metsiin, kun Suomeen ei saada riittävästi thaimaalaisia marjanpoimijoita. Voisiko poimijoita palkata Itä-Euroopasta?

Joidenkin havaintojen mukaan kerjäykseen liittyy ihmiskauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Siihen Suomen pitäisi ottaa tiukka linja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu