Entä jos peli hävitään

Antti-Pekka Pietilä

Keskustan vaalitappio voi muuttua keskustan lopun aluksi tällä vaalikaudella.

Juha Sipilän päätös viedä puolueensa hallitukseen Antti Rinteen (sd.) kanssa voi johtaa lopputulokseen, jossa Suomesta katoaa satavuotias puolue. Maalaisliitto-keskustapuolue- keskustan kannatus ei ole koskaan ollut niin alhaalla kuin nyt.

Valtionhoitajapuolue keskusta on vajonnut tasolle, jossa sen yhteiskunnallisena kaikupohjana ovat aitovierien tyhjät tupaillat. Väki pakenee keskustasta perussuomalaisten ja kokoomuksen leiriin.

Iltahuuto on oikea ilmaisu Sipilän viimeiselle vedolle, jolla hän yrittää paikata sen, mitä hän ei omassa hallituksessaan saavuttanut. Maakuntahallinto ja maataloustuen kasvattaminen todennäköisesti toteutuvat, mutta sen hintana on puolueen kannatuksen kuihtuminen yrittäjien keskuudessa.

Mitä on jäljellä keskustan aatteista? Kun vallanhimo otti niskalenkin, kaikki on kauppatavaraa. Keskustan aateisä Santeri Alkio varoitti, kun talonpojasta tulee herra, tulee leivästä loppu ja edessä on perikato.

Kun talous heikkenee, valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) leikkaa ensimmäisenä demarien kannattajien etuja. Tasapuolisuuden nimissä Rinne edellyttää myös maataloustukien leikkaamista. Samalla menevät lunnasrahat, joilla Rinne osti keskustan hallitustuen.

Puolueiden kannatus on polarisoitumassa. Persujen arvokonservatismi kasvaa kohisten ja toisella laidalla vahvistuvat vihreät. Palkansaajaliikkeeseen perustuva sosialidemokratia ja kristillisiin arvoihin tukeutuva kokoomuslaisuus ovat kriisissä.

Keskusta kuihtuu maataloustuesta elävien eturyhmäksi, joka veljeilee vasemmiston kanssa vastoin alkiolaista perinnettä. Alkion mukaan sosialismi ja maatilojen yksityisomistus eivät sovi yhteen.

Asenteet kärjistyvät, mielipiteet terävöityvät ja ristiriidat syvenevät, kun valtataistelu käydään etäällä toisistaan olevien ryhmien kesken. Tolkunihmisten keskitie katoaa ruudinsavuun.

Juha Sipilä jää historiaan puoluejohtajana, joka romahdutti keskustan kannatuksen, tuhri alkiolaisuuden ja poistui paikalta niin kuin ei olisi mistään vastuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää