Mielipide: Turun viherpipertäjät elävät haavekuvassaan

Lukijalta

Turkulaisessa oli 19. kesäkuuta 2019 Heikki Lehdon kirjoitus virkamiehen roolista Turun kaupungin investointi- ja kehittämistoimenpiteissä.

Olen jo pitkään ihmetellyt Lehdon mainitsemien henkilöiden ”aikaansaannoksia”. Onko niin, että Hintsanen ja Virtanen ovat vetäneet Arvea ja poliittisia päättäjiä kuin pässiä narusta?

Reippaat ja käsittämättömät budjettiylitykset ovat olleet Turun tapa. Meneillään olevat Logomon silta ja varsinkin niin sanottu toriparkki kruunaavat turkulaisten maineen.

Maksullisia konsulttipalveluja käytetään asioiden junailemiseen.

Mitähän Aurajoen rakennelmat tuovat jo maisemallisestikin tullessaan? En uskalla edes ajatella, mitä Lehdon mainitsema raitsikka tulisi maksamaan.

Kaupungin viherpipertäjät elävät haavekuvassaan ilman mitään kustannustietoisuutta.

Vaikuttaa siltä, että persujen Tavio ja Mikkola ovat tietoisimpia siitä, mikä on Turun kaupungin tilanne ja mihin meillä on varaa.

Joskus on tullut mieleen, onko osalla turkulaisista kaipuuta menneeseen, historialliseen menestyskauteen, jolloin Turku oli Suomen metropoli. Osa kaupungin johdosta toimii tämänsuuntaisesti.

Kimmo Nissilä

Turku

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu