Näin saat lomalla riidan takuuvarmasti aikaiseksi – 6 vinkkiä

Toni Hinkka

Moni pari ja perhe aloittaa lomansa oikein kunnon riidalla. Jotkut jatkavat kahinalla koko kesän. Pahimmillaan konflikti ei jää perheen sisäiseksi vaan siihen osallistetaan ystävät ja sukulaisetkin. Vähintään tahattomasti, koska kyllä kylmänkohteliaan mykkäkoulun aistii, vaikka asiasta ei puhuttaisikaan. Sitten syksyllä tehdään johtopäätöksiä yhdessä jatkamisen suhteen.

Lehdissä on aiheesta artikkeleita joka kesä. Syyksi on mainittu mm. ylikovat odotukset, patoutuneet piilopaineet, aurinko, sade, hormonit ja ties mitä.

Itse olen ollut tunnistavinani (kaverien riidoista) aivan selkeän loogisen tapahtumakulun, jonka ymmärrettyäsi voitte lomakonfliktit ehkä välttää tai ainakin niiden tuhovoimaa lievittää.

Vaihe 1: Painekattila

Maailma pitää saada valmiiksi aina jouluksi ja juhannukseksi. Olen kuullut tämänkin lauseen kymmeniä kertoja viimeisen kuukauden aikana. Tästä aiheutuu valtava stressi pahimmillaan kummallekin puolisoista. Patoutunut stressi on kuin kiehuva perunakattila: jossain vaiheessa kiehuu yli.

Tämä on kuin valtioita etäännyttävä suhteiden hiljainen kylmenemisvaihe.

Vaihe 2:Epätasatahti

Lienee harvinaista, että puolisoiden loma alkaisi todellisuudessa täysin samalla hetkellä. Vaikka teoriassa alkaisikin, voi toisen mieli askarrella vielä pitkään työnjälkeispohdinnoissa (muistinko kaiken, unohdinko jotain…), kun toinen odottaa jo täydellistä parisuhdehuomiota.

Tämä on vaarallisin hetki, koska silloin rajalla on kaksi täysin eri tahdissa olevaa ihmistä. Tämän tunnistaa yleensä tahattomista tai tahallisista väärinymmärryksistä.

Tämä on kuin juuri ennen sotaa tapahtuva poliittinen sapelienkalistelu.

Vaihe 3: Laukaukset

Yksi lause, sana, tuhahdus tai ilme voi toimia kipinänä, joka räjäyttää koko hoidon.

Tämä on kuin sodan käynnistävä Sarajevon laukaukset tai tiedustelukoneen alas ampuminen.

Tahallinen vai tahaton? Sillä ei ole juuri väliä.

Vaihe 4: Vastaisku

Jos ensi-isku oli traaginen, on vastaisku usein kahta kauheampi. Nyt ammutaan tykillä kärpästä.

Toinen tietysti tulkitsee vastaiskun ensi-iskuna ja hän tekee vielä järeämmän vasta-iskun vastaiskun.

Vaihe 5: Sivulliset uhrit

Harvoin lomaa vietetään täysin keskenään. On vähintään naapurit ja monen loma alkaa myös ystävien tapaamisella. Jos tässä vaiheessa on ensivastaiskuvaihe, ei kenelläkään jää huomaamatta, että sota on käynnissä. Vaikka mitään ei sanottaisi, tunnelman aistivat kuitenkin kaikki.

Oikeissakin sodissa myös ei-sotivat naapurivallat kärsivät sodan aiheuttamista sivuhaitoista kuten pakolaisaalloista.

Vaihe 6: Liittoutuminen

Harva ihminen haluaa olla täysin yksin. Silloin haetaan tukijoita ja liittolaisia. Tällaisiksi sopivat hyvin ystävät, joista kilvan haetaan taistelijoita omille kannoille.

Tunnistatko sinä aikaisemmista lomariidoista ainakin osan näistä vaiheista? Kun tapahtumien loogisen kulun ymmärtää, voi syntyä myös viisautta konfliktien välttämiseen.

1 – miten estää paineen kasvaminen?

Kertokaa avoimesti, että paine on valtava ja kasvamassa. Puolisolta voi löytyä yllättävää ymmärrystä.

2 – miten estää epätasatahti?

Kertokaa avoimesti, että vielä on tekemistä tai että mieli vielä työstää tekemätöntä. Puolisolta voi löytyä yllättävää ymmärrystä.

3 – miten estää laukauksen osuminen?

Tämä onkin se kaikkein vaikein osa, koska se laukaus tulee niin nopeasti ja yllättäen, että reaktio- eli harkinta-aikaa on sekunnin murto-osia. Voit yrittää miettiä, miltä täysin ulkopuoliselta näyttäisi, jos noin pienestä asiasta suuttuu. Niin, aivan naurettavalta tai mielipuoliselta.

Toki, jokainen laukauksen väistäminen kuluttaa reaktiokykyä ja seuraava laukaus voi ollakin jo kuolettava napakymppi.

4 – miten hillitä vastaiskua?

Tähän ehdottaisin neuvoksi turvasanaa. Jos teillä on taipumusta temperamenttisiin taisteluihin, voitte sopia sanasta, jota ei voi tulkita provokaationa ja jota ei voi olla kuulematta nauramatta. Toimisiko vaikka ”Trump sinut periköön” tai ”pieni rakettimies sentään”?

5 – miten välttää sivulliset uhrit?

Jos mahdollista, odottakaa hetki, että pahin kuohu laimenee. Toistakaa seitsemän kertaa ääneen: ”Viattomat ystävämme eivät ansaitse tätä ja kutsut harvenee”. Hali ja pusu.

6 – miten estää maailmansota?

Sitä vartenhan ystävät ovat, että heille voi avautua sielustaan ja tunteistaan. Toisaalta olemme yleensä valinneet ystäviksemme ihmisiä, joista saamme hyvän mielen. Ja he siksi meidät.

Ehkä lyhyt avautuminen, jos on ihan pakko tai on varma, että ystävyys sen sallii. Sen jälkeen pitää kaikilla olla mahdollisuus rentoon ilonpitoon.

Jos et ehtinyt tällä estää riitaa, voi tämä kirjoitus toimia rauhanneuvotteluiden pohjana.

Oikein riidatonta lomaa kaikille!

Toni Hinkka Kirjoittaja on kokemusasiantuntija, joka ei meinaa riidellä lomalla eikä ainakaan ulottaa riitoja ystäviin

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää