Kolumni: Kokemusta ja ihania muistoja

Marja Kyllönen. Turun Osuuskauppa

toimitus

Ensimmäinen kesätyöpäivä on aina jännittävä. Se on täynnä uusia ihmisiä ja uusia asioita. Mielessä pyörii paljon erilaisia kysymyksiä, edeltävänä yönä uni ei ehkä ole tullakseen ja vatsassa liitelee perhosia. Osaanko mitään, pääsenkö osaksi työyhteisöä?

Nuorten työelämän ensiaskeleet ovat tärkeä asia meille ja koko Suomelle. Haluamme, että nuorelle herää kesätyökokemuksen kannustamana polttava halu tulla mukaan työelämään, saada omaa rahaa, itsenäistyä ja hankkia tulevaisuuden ammatti.

Meillä Turun Osuuskaupassa on tänäkin kesänä yli 600 kesätyöntekijää tai Tutustu ja tienaa -harjoittelijaa. S-ryhmässä kaikkinensa työskentelee noin 14 000 kesätyöläistä. Kesätyötehtävien kirjo on laaja ja tarjolla on monenlaista työtä myyjästä, tarjoilijasta ja liikennemyymälätyöntekijästä aina toimistohommiin.

Palveluala on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus ja silta työelämään. Onnistuneen kesätyökokemuksen varmistaa kunnon perehdytys työhön ja työpaikkaan. Ja tietysti jokainen meistä – kesätyöntekijä tai ei – tarvitsee kannustusta, rohkaisua ja palautetta.

Olipa työtehtävä mikä tahansa, niin tavoitteenamme on aina tarjota nuorelle myönteisiä kokemuksia työelämästä – sillä on iso vaikutus koko työuran onnistumiseen jatkossa. Haluankin tässä haastaa teidät kaikki mukaan siellä omissa työpaikoissanne – tarjotaan kesätyöntekijöille hyvä ja ikimuistoisen ihana työelämäkokemus.

Olen kesästä toiseen ollut ylpeä meidän reippaista kesätyöntekijöistä – niin tänäkin vuonna!

Marja Kyllönen Kirjoittaja on Turun Osuuskaupan henkilöstöjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää