Miehen lapsettomuus

toimitus

Hedelmällisyyden ajatellaan olevan pariskunnan yhteinen ominaisuus, ja myös hedelmättömyys on molemmista kiinni. Aina ei selkeää syytä sille että raskaus ei käynnisty ole mahdollista löytää. Kuitenkin puolessa tapauksista miehestä riippuvat tekijät ovat osallisena ongelmaan. Miehestä johtuvan hedelmättömyyden hoidossa on viime vuosien aikana edistytty merkittävästi ja tehokkaimpien hoitomuotojen avulla biologinen isyys on mahdollista yhä useammalle. Edes siittiöiden puuttuminen siemennesteestä ei ole välttämättä este tehokkaalle hoidolle.

Pariskunnan hedelmättömyyden selvittelyssä tulee miehen hedelmällisyyden selvittelyn kuulua alkuaiheen tutkimuksiin. Miehen hedelmällisyyden perustutkimus on siemennesteanalyysi, mikäli löydös on normaali ei tavallisesti ole syytä epäillä miehestä johtuvaa hedelmättömyyttä. Perusteellisempia jatkotutkimuksia ei tällöin tarvita. Tupakointi heikentää yksiselitteisesti miehenkin hedelmällisyyttä ja lisää puolison keskenmenoriskiä, vaikka siemennesteanalyysi olisi normaali.

Poikkeavan siemennesteanalyysin mahdolliset syyt kannattaa selvittää. Käytössä olevat lääkitykset, erityisesti hormonivalmisteet, voivat merkittävästi vaikuttaa miehen hedelmällisyyteen. Aiemmat leikkaukset voivat selittää tilannetta. Kokemus on osoittanut, että hyvinkin tärkeät, jopa tunnetusti hedelmällisyyteen vaikuttavat seikat jäävät usein huomiotta - esim. lapsuuden piilokives, testosteronihoito tai kaljuuntumisen estolääkitys. Lisäravinteina markkinoitavissa tuotteissa voi olla hormonien tavoin vaikuttavia aineita, jotka heikentävät siittiötuotantoa. Perusteellinen tutkimus sisältää sekä kivesten että aivolisäkkeen toimintaa selvittävät hormoniverikokeet sekä potilaan tutkimisen, sisältäen kivesten ultraäänitutkimuksen. Hormonikokeiden avulla arvioidaan ongelman syy sekä löydetään miehet, joiden siemennesteen laatua ja puolison raskauden todennäköisyyttä olisi mahdollista parantaa lääkehoidolla. Asiantuntija pystyy näiden perusteella suunnittelemaan tehokkaimman hoitomuodon ilman kajoavia tai kivuliaita tutkimuksia.

Lapsettomuutta tutkittaessa on syytä aina selvittää kaikki tavallisimmat raskauden käynnistymiseen vaikuttavat syyt. Yhden selkeän syyn löytyminen ei välttämättä tarkoita että muut asiat olisivat kunnossa. Naiset ovat usein motivoituneempia lähtemään lapsettomuuden selvittelyyn, mutta myös miehen hedelmällisyys tulee kuitenkin selvittää ensi vaiheessa, ettei aikaa ja rahaa kulu tehottomaan hoitoon. Miehestä johtuvan lapsettomuuden hoito on tehokasta ja tulokset muihin syihin verrattuna erinomaisia. Naisen ikä on tällöinkin tärkein ennusteellinen tekijä, eikä hoidon toteuttamista kannata lykätä huonomman ennusteen vuosille.

Antti Perheentupa

Kirjoittaja on andrologi ja naistentautien ja synnytysten sekä lisääntymislääketieteen erikoislääkäri, joka työskentelee Aura Klinikalla ja Tyksin Naistenklinikalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää