Rinne pelaa riskillä

toimitus

Antti Rinne (sd.) ottaa riskin kansan rahojen kustannuksella. Hän pelaa kuin spekulantti sijoittaja, joka ostaa velalla osakkeita ja uskoo niiden arvon nousevan.

Menot toteutuvat aina suunnitellusti ja ylikin. Tulot jäävät liian usein alle tavoitteen ja tarpeiden. Tämän tietää jokainen kotitalous.

Hallitusohjelmassa luotetaan, että työllisyys kasvaa kohisten talouden laskusuhdanteesta huolimatta. Näin ei ole vielä koskaan tapahtunut, vaan työttömyys on noussut yritysten vaikeuksien lisääntyessä. Sen sijaan työttömyyskorvaukset ovat kasvaneet, kuten 1990-luvun lamassa tapahtui.

Rinne on leiponut yhdessä SAK:n kanssa myrkkypillerin hallitusohjelmaan. Hallitus antaa työmarkkinajärjestöjen tehtäväksi löytää keinot kymmenien tuhansien uusien työpaikkojen synnyttämiseksi. Jos toiveiden tynnyri ei täyty, syylliseksi tuomitaan työnantajat, jotka eivät hyväksy SAK:n työllistämiskeinoja.

SAK:n haluaa palauttaa tulopoliittiset kokonaisratkaisut, joissa se pääsee vaikuttamaan palkkojen lisäksi sosiaalietuuksiin ja verotukseen. Tupo-ratkaisuissa eduskunta joutuu hyväksymään työmarkkinajohtajien päätökset.

Haluavatko palkansaajat, että ay-johtajat päättävät maan asioista eduskunnan puolesta? Ay-liittoihin kuuluu enää 60 prosenttia työntekijöistä, mutta liitot päättävät kaikkien palkansaajien puolesta.

Keskustasta tulee Rinteen uhkapelin takaaja. Puolue laittaa likoon koko tulevaisuutensa. Jos työllisyys ei kasva, keskustan valtiovarainministeri joutuu luettelemaan leikkauslistat.

Hallitus mainostaa pienituloisten verokevennyksiä. Se on silmänlumetta, sillä pienituloiset eivät maksa raskaita ansiotuloveroja tälläkään hetkellä. Verotus kevenee siellä, missä tuloveroja maksetaan vähän. Sen sijaan keskituloisten työntekijöiden verotaakka säilyy, sillä jonkun on maksettava miljardin menolisäykset.

Keskusta ottaa jättiriskin lähtiessään Rinteen kelkkaan. Demareilla on sentään kannattajina eläkeläiset, joiden määrä kasvaa.

A-P. Pietilä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää