Kuka voittaa vaalit

toimitus

Vaalit voittaa puolue, joka pääsee hallitukseen.

Kolme puoluetta demarit, vasemmistoliito ja vihreät ovat ilmoittaneet, etteivät ne mene samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Se kuulostaa ”kassakaappisopimukselta”, jonka kokoomus, keskusta ja rkp tekivät 1987 pitääkseen demarit ulkona hallituksesta.

Silloin vielä presidentti hoiteli hallituksen muodostamista. Mauno Koivisto ei nimittänyt suurimman puolueen puheenjohtajaa pääministeriehdokkaaksi, vaan Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin. Näin syntyi kokoomuksen ja demarien sinipunahallitus.

Kaikki merkit viittaavat, että saamme vaalituloksen, joka ei anna suoraa vastausta hallituspohjasta. Voi olla, että demarit, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja vihreät ovat niin lähellä toisiaan, että hallituspohjaksi voi tulla melkein mikä tahansa.

Persujen sulkeminen ulos on samaa politiikkaa, jota demarit ja kristillisdemokraatit harjoittavat ympäri Eurooppaa. Sen seurauksena maahanmuuttokriittiset puolueet ovat kasvattaneet kannatustaan. Ruotsissa ruotsidemokraattien blokkaus johti vähemmistöhallituksen perustamiseen.

Vaalivoittajaksi tulee puolue, joka pystyy neuvottelemaan hallitusohjelman, joilla on enemmistökannatus eduskunnassa. Hajanainen vaalitulos johtaa siihen, ettei hallitusohjelmasta tule yhden puolueen vaan useiden puolueiden kannoista koottu palapeli.

Epävarmat ja nukkuvat äänestäjät ratkaisevat vaalit. Demarien kannatus rakentuu eläkeläisten ja varttuneiden työntekijöiden varaan. Aikaisemmin he olivat varmoja äänestäjiä. Persujen nousun myötä he ovat liikkuneet demarien, keskustan ja persujen välillä. Toinen kysymys on, äänestävätkö kaupunkien 40–50-vuotiaat kokoomusta tai vihreitä. Oma lukunsa on, mihin keskustan kannattajat päätyvät?

Jos porukat lähtevät uurnille, vaaliennusteet ovat pielessä. Kaikkein suurin äänten painoarvo on epävarmoina ja äänestämättä jääviksi pidetyillä henkilöillä. Heidän ääniään ei ole vielä rekisteröity minkään puolueen ennusteeseen.

Ei kannata nuolaista ennen kuin äänet ovat tipahtaneet uurniin.

A-P.Pietilä

päätoimittaja, emeritus

a-p.pietila@media.fi

@APPietilä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää