Onks kiire?

Annarilla Ahtola

Kiireestä puhutaan ja kirjoitetaan tällä hetkellä paljon. Moni on sitä mieltä, että kiire luodaan omassa päässä. Kiire loppuu, kun lakkaat ajattelemasta sitä ja puhumasta siitä. Kun joku kysyy, onko kiire, ehditkö, pysähdy, katso silmiin ja sano ”Ei ole, jutellaan!”. Toinen hyvä vinkki on hidastaa kävelyvauhtia silloin, kun kiirettä ei ole. Puolijuoksu jää helposti päälle.

Kiireen tunnulla voi ehkä tehdä itsestään tärkeän toisten tai muiden silmissä. Kiireestä voi esimerkiksi työpaikalla tulla sääntö. Täytyy olla kiireinen tai ainakin sanoa niin. Minäkin olin joskus työyhteisössä, jossa kaikilla oli ihan kamalasti töitä ja kova kiire koko ajan. Minullakin, kunnes rupesin muuttamaan asioita. Tuntui vaan siltä, että työporukassa ei olisikaan saanut sanoa, että ei ole kiire vaan ihan hyvä tilanne.

Kiire on outo ilmiö siksikin, että jos jotain, niin aikaa ihmiselle tulee koko ajan lisää. Joka sekunti, joka tunti, joka viikko saamme lisää aikaa.

Jokainen meistä tietää, että aika on suhteellista. Ei pelkästään fysiikan lakien mukaan vaan myös kokemuksellisesti. Aika voi hujahtaa, se voi madella, pysähtyäkin. Ajan puutteen lisäksi kiirettä tuovatkin myös asiat, joiden äärellä ihminen kulloinkin on. Ne voivat olla niin isoja, että niihin sopeutumista ei voi kiirehtiä. Vaikkapa suurelle surulle on annettava aikaa, vuosia. Toisaalta asioita voi olla kerrallaan niin paljon, ettei pulmana olekaan enää ajan puute vaan se, ettei päässä kerta kaikkiaan ole enää tilaa ajatella. Tällöin muodostuu pakosti niitä tärkeitä hetkiä, jolloin ei tee mitään. Koneet voivat jaksaa loputtomasti, ihminen ei.

Ruotsalainen professori Bodil Jönsson on kirjoittanut siitä, miten tärkeää on pilkkomaton aika, vaikkapa omassa työhuoneessa yksin varattu-valon takana tai junassa. Tällaisena aikana on mahdollista tehdä – ja ennen kaikkea ajatella. Omat toimisto- ja kirjoitustyöni hoituvat valtaosin juuri junassa, jossa matkaan melkein päivittäin neljä tuntia.

Leppoisinta omaa ajatteluaikaa on bassetin kanssa ulkoileminen. Bassetti haistelee omiaan, minä mietin omiani. Bassetilla ei ole ikinä kiire. Paitsi syömään.

Annarilla Ahtola

Kirjoittaja on Suomen Psykologiliiton turkulainen puheenjohtaja.

Kommentoi