Raitsikoiden hinta 2-3 miljardia?

toimitus

On tullut esille, että raitsikoiden ensimmäisen vaiheen hinta on minimissään noin 350 miljoonaa. Vaiheita on virkamiesten esityksissä kolme kappaletta, ja jos muut vaiheet maksavat saman verran niin minimissään kokonaishinta on noin yksi miljardi. Kun huomioidaan Kakolan hissin ja teatterin talousopetukset, niin raitsikoiden hintalappu on helposti 2-3 miljardia turkulaisille veronmaksajille.

Kuulemma Turun palon seurauksena kadut ovat levät ja joukkoliikennekaistat mahtuvat hyvin Turkuun. Itse en ole havainnut Turussa leveitä katuja ja siksi kaikki lisäjoukkoliikennekaistat muodostaisivat massiivisia ruuhkia ja haittoja kaikelle muulle liikenteelle.

On kerrottu myös tilastoharha. Kuulemma kaikista Turun työpaikoista jopa noin 60 prosenttia sijaitsee raitsikoiden reittien varsilla. Voi olla, mutta jos esimerkiksi asut Halisissa ja käyt keskustassa töissä, niin työpaikkasi sijaitsee kyllä raitsikkalinjan varrella, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten töihin pääset. Et ainakaan raitsikalla, jatkossakaan.

Edelleen kuvitellaan, että raitsikat houkuttelevat yrityksiä Turkuun.

Esittäkää edes yksi tällainen yritys, joka tulee Turkuun sen takia että täällä on Fölin sijasta raitsikat, niin saadaan hieman todellisuutta asiaan. Esittäkää yksikin autoilija, joka luopuu autostaan vain sen takia että Föli muuttuu raitsikaksi. Eipä taida löytyä. Helsingissä, jossa on toimiva raitsikka, niin eduskunnan ahkerimmat taksin käyttäjät löytyvät vihreitten rivistä. Raitsikka ei vain sovi kaikille, edes vihreille.

Jos Turun strategia perustuu raitsikoille ja ollaan siten kilpailukykyinen verrattuna Helsinkiin ja Tampereelle, niin kyllä on Turun strategia pahasti pielessä. Yritykset päinvastoin karttavat velkaisia kuntia, koska verot ja maksut tulevat varmasti nousemaan.

Turun Kauppakamari ja Turun yrittäjät eivät suosittele raitsikoita eikä superbusseja, kuunnelkaa liike-elämän asiantuntijoita!

Ensimmäisen vaiheen hinta on minimissään siis 350 miljoonaa. Se tarkoittaa minimissään noin 3200 euroa jokaista turkulaista veronmaksajaa kohti (arvio 110 000 veronmaksajaa), mutta ensimmäisen vaiheen hintalappu voi siis kohota 10 000 euroon per veronmaksaja. Raitsikoilla saataisiin korvattua täysin toimivat bussit, ja pieni osa meistä saisi vain erilaisen kyydin kuin nyt.

Esimerkiksi neuvottelemalla pyöränvalmistajien kanssa jo 100 miljoonalla saisi kaikille turkulaiselle veronmaksajalle oman sähköavusteisen polkupyörän kesäksi ja talveksi toisen nastoilla varustetun polkupyörän.

Silti jäisi käyttämättä 250 miljoonaa. Se olisi kymmenen kertaa ”vihreämpi” ja parempi ratkaisu ja silloin voisi jäädä auto joskus kotiinkin. Mutta ei tätäkään, ei velkarahalla.

Puhaltakaa valtuutetut tämä järjetön peli nyt poikki ja unohtakaa raitsikat ja superbussit ja siten näyttäkää, että Turku on ansainnut paikkansa maailman järkevien kaupunkien listalla.

Jukka Löyttyniemi

KTM

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää