Jos päätös ei ole kaavan mukainen, se on laiton

toimitus

Turkulaisen päätoimittaja Janne Koivisto kritisoi pääkirjoituksessaan (Turkulainen 20.3.) hallinto-oikeuden päätöksiä kumota Turun kaupunginvaltuuston tekemiä päätöksiä. Päätökset koskivat Hesburgerin kioskin asettumista toisaalle kuin Kauppatorille toriparkin rakentamisen takia ja myös sitä, saako 16-kerroksisen kerrostalon rakentaa Ruusukortteliin. Koivisto lausui, että nämä hao:n päätökset olisivat politikointia.

Hallinto-oikeus päättää valituksen käsiteltyään, onko valituksenalainen päätös tehty virheellisessä järjestyksessä, onko päättänyt viranomainen ylittänyt toimivaltansa tai onko päätös muuten lainvastainen. "Mutu" tai "en halua että" ei ole peruste.

Valituksen kohdalla katsotaan laeista osuuko joku näistä kolmesta valitusperusteesta perustellusti kohdalle. Jos osuu, päätös kumotaan. Ei siinä mitään politiikkaa ole. Sama kuin vaikkapa varastamisessa: jos varastat teet rikoksen. Jos et, et. "Mutu" tai "en halua" olisi politiikkaa.

Tuomarit eivät päätä kerrosten määrää. Kaava, jonka kuntalaisten ihan itse valitsemat valtuutetut ovat päättäneet, päättää. Jos päätös ei ole kaavan mukainen, se on laiton. Ja kaavoja on useita. Jos muutettu asemakaava ei ole vaikkapa osayleiskaavan mukainen. se ei kelpaa.

Tähän on apuna se, että tarvittavia kaavoja muutetaan, ja sen tekee kuntalaisten ihan itse valitsema valtuusto normaalin kaavamuutosprosessin mukaisesti. Jos kuntalaiset niin haluavat.

Kuntalaki, laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta sekä hallintolaki ovat hyvää iltalukemista. Myös päätoimittajille.

Kim Rönnberg

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää