Luonto pelastuu mobiiliverolla

A-P. Pietilä

Saako syödä lihaa, on vaalien suurin kysymys. Jos ei saa, niin mitä sitten tapahtuu.

Naudanliha tuotetaan samassa navetassa kuin maito. Suomalaiset syövät pääosin lypsylehmiä, koska pihvikarjaa on edelleen vähän.

Jauhelihan haittavero sulkisi maitotiloja. Seurauksena olisi juustojen, jogurttien, viilien ja kermojen tuonnin kasvu, sillä maidosta juodaan nesteenä vain viitisen prosenttia.

Ruokakassin suurin yksittäinen meno muodostuu jo tällä hetkellä kasviksista, hedelmistä ja viljatuotteista, koska ne ovat kalliita Suomessa. Niitä syödään 145 kiloa henkeä kohden vuodessa, kun lihaa eri muodoissa kulutetaan 80 kiloa, josta nautaa on 20 kiloa. Maitoa kuluu 120 kiloa. Suomi on maitopartainen kasviskansa.

Lihavero leikkaisi työpaikkoja elintarviketeollisuudesta, jossa vasemmistoliiton kannatus on perinteisesti suurta. Alueelliset vaikutukset osuisivat Pohjanmaan ja Savon lisäksi Uudellemaalle, jossa on neljännes ruokateollisuuden kaikista työpaikoista.

Luomu ei ratkaise ilmasto-ongelmaa, sillä sen päästöt ovat yhtä suuria tai jopa suurempia kuin perinteisellä viljelyllä. Luomuun tarvitaan paljon suurempi viljelyala kuin perinteiseen tuotantoon. Siksi luomu ei ole ekoteko.

Ilmastonsuojeluun kerättäisiin helpolla rahaa verottamalla mobiilaiteita. Suomessa mobiilin laajakaistan käyttö on kuusinkertainen muihin maihin verrattuna. Kun vuodessa siirretyn mobiilitiedon määrä jaetaan tasan kaikkien liittymien kesken, jokainen älypuhelimen käyttäjä voisi katsoa 11 tuntia suoratoistopalvelujen elokuvia tai soittaa 40 tuntia videopuheluja vuodessa.

Mobiilivero olisi reilu, sillä noin puoli miljoonaa suomalaista kuluttaa 95 prosenttia laajakaistan kapasiteetista. Se maksaisi, joka käyttää. Suurin osa suomalaisista välttyisi lähes kokonaan verosta.

Ollaan kekseliäitä. Verotetaan jotakin joka tuottaa paljon. Annetaan ruokakassin olla rauhassa, sillä sen hinnasta on jo 40 prosenttia erilaisia veroja.

A-P.Pietilä

päätoimittaja, emeritus

a-p.pietila@media.fi

@APPietilä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu