Isot hoiva-alan yritykset eivät toimi

toimitus

Isot yksityiset hoiva-alan yritykset ovat jo sen näyttäneet. Ne eivät toimi. Yksityisellä tulee helposti voitto kaikkein tärkeimmäksi.

Eivätkä työntekijät aina osaa tai voi tehdä asialle mitään. Ihmisillä olisi parempaakin tekemistä kuin vahtia näitten yritysten tekemisiä.

Suuret kunnan tai valtion laitokset eivät myöskään toimi, sillä niihin helposti kasvaa raskas byrokratia, joka ei paranna tulosta. Sama vaiva on tietysti isoilla yksityisilläkin yrityksillä. Kukaan ei vastaa mistään.

Pienet yksityiset yritykset ovat tehokkaita, ja työtkin sujuvat, mutta kuka estää yrittäjää myymästä firmaansa jollekin isolle ketjulle, missä sitten pääasia eli hoitotyö unohtuu.

Pieni kunnan tai valtion laitos tai yksikkö voi olla yhtä hyvin hoidettu kuin pieni yksityinenkin, ja jos kokoa on sen verran, että lomat ynnä muut onnistuvat, mutta niin pieni, että ihmiset tuntevat toisensa, niin työ sujuu. Ja verovaratkin pysyvät Suomessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää