Maailma muuttuu. Tulee yllätyskäännöksiäkin. Aikaisemmat arviot ja tulevaisuusennusteet saattavat osoittautua äkisti ”entisiksi”. Tai ainakin niiden uskottavuus asettuu samaan sarjaan muitten ”valistuneitten arvausten” kanssa.
Kaikkea ei voi ennakoida, mutta huomata täytyisi. Jos se nenän alle tuodaan.
Selvää on, että yhteiskuntasuunnittelu tarvitsee jotain, jolle perustaa futuristiset visionsa. Silti ei liene suuri virhe ottaa käyttöön uudelleenarvioinnit aina uusien tosiasioitten ilmaannuttua. Se ei ole tuuliviiriyttä vaan järkevää varautumista.
Monet Turkua kehittävät suunnitelmat, visiot, pohjaavat ajatukselle huomattavasta kaupunkilaisten lukumäärän kasvusta. Yleismaailmallisesta trendistä kaupunkilaistumisesta napattuna. Helsinkiä, Oulua ja Turku etenkin povataan tulevaisuuden metropoleiksi. Vaikka Tampereella onkin jo se ratikka…
Kuitenkin, vanhasta kansallisesta, irvailemastamme ristiriitaisesta asumisihanteesta, asua kaupungissa järven rannalla, voi lukea halumme osittaiseen erillisyyteen ja luonnon kaipuuta. Eli jälkimmäinen toive voittaa, jos sille luodaan edellytykset. Laajemmin sanottuna, moni suomalainen haluaisi asua luonnon keskellä maalla, vaikkapa saaristossa. Se on meihin sisäänrakennettuna kuten sauna- , lotto- ja salmiakkimieltymys. Ei kaupunki ahtauksineen ole ylivoimainen vetovoimatekijä, jos asiat hoituisivat muuallakin.
Veikkasin aiemmin, että muutama julkaistu, inspiroiva juttu medioissa jostain onnistuneista asumisjärjestelyistä luonnon keskellä, etätöin ja hyvien kulkuyhteyksien piirissä, voisi yllättää taulukkolaskelmiaan tekevät visionäärit. Jos vielä vaikka mannekiineina olisivat jotkut valtakunnan julkkikset. Rousseaun ”takaisin luontoon” ajatukset sikiäisivät kulkutautejakin nopeammin läpi kansan.
Entä onko mikään juuri nyt muuttunut tai muuttumassa? Moni on jo huomannut ja mm. professori Arto O Salonen listannut, mitä ja miten korona on muuttamassa yhteiskuntaamme pysyvästi. On jo nyt. Yhtenä avainsanana etäyhteydet. Kunhan niitä vielä hieman hiotaan lisää, voidaan töitä ja kouluasioitakin usein hoitaa muualta kuin ihan kaupungin rajojen sisältä. Se avaa aivan uudenlaisia näkymiä myös turkulaiseen ”täydennysrakentamiseen” ja joukkoliikenteen ”kasvaviin vaatimuksiin”.
Ylevät päämäärät ovat aina tavoittelemisen arvoisia. Mutta mitä tuo ylevyys pannaan sisältämään, onkin usein jo varsin kiistanalaista. Onko jatkuva kasvu ja suuruuden ideologia lopultakaan sitä vai perusteellisen väärä, sen viimeistään lastenlapsemme jo tulevat näkemään.
Omistan kirjoituksen Pentti Linkolalle.
Juhani Valtonen