Janina Anderssonin kolumni: Huolettaako yksinäinen koululainen?

Janina Andersson

Monessa perheessä pohditaan nyt, miten pieni koululainen pärjää yksikseen kotona. Tässä tilanteessa on hyvä tietää, että MLL:n lastenhoitovälitys palvelee edelleen ja koulutettuja hoitajia on saatavilla.

Ainoa rajoitus on, ettei tällä hetkellä välitetä hoitajia perheisiin, jossa joku on sairaana tai jos perhe on karanteenissa.

Tietenkin lapsia hoitavat vain sellaiset henkilöt, jotka ovat itse täysin terveitä. Tässä erityisessä tilanteessa kaikki hoitajat ovat nyt alle 70-vuotiaita.

Lapset ovat kovin erilaisia. Jotkut viihtyvät hyvin yksin kotona, muistavat ruokailla ja hoitavat hyvin koulutehtävänsä ilman aikuisen läsnäoloa. Toisaalta on myös isompia koululaisia, jotka eivät ehkä normaalisti tarvitse lastenhoitajaa, mutta joille nyt tilanne on toinen. He tarvitsisivat jonkun auttamaan esimerkiksi ruoan lämmityksessä tai kaipaisivat ehkä tukea läksyjen kanssa. Lastenhoitajan kanssa voi myös pelailla vaikkapa lautapelejä tai ulkoilla, jotta ruutuaika pienenisi näillä lapsilla, kun hoitajan kanssa tehtäisiin jotain muuta. Samalla vanhemmat voisivat keskittyä tekemään rauhassa töitä.

E-urheilu voi olla yksi parhaista tavoista säilyttää kontakti kavereihin ilman fyysistä kohtaamista. Tietokonepelejä pelatessa nuoret voivat samalla puhua keskenään ja kokea yhteisöllisyyttä, jota muuten on vaikea saada nyt rajoitusten takia.

Etäkoulu luultavasti kasvattaa oppilaiden eriarvoisuutta, kun jotkut innokkaasti ahmivat tietoa itsekseen kotona, kun taas toiset kaipaavat enemmän ulkopuolista sparrausta.

Yksi asia, joka varmasti pätee kaikkiin, on protestointi pakotteiden edessä. Oli sitten kyse yli 70-vuotiaasta kotiin määrätystä henkilöstä tai läksyjä yksin tekemään pakotetusta nuoresta, niin luonnollinen reaktio on protesti. Siksi olisikin hyvä saada lapset ja nuoret itse innostumaan oppimisesta. Nyt on oiva tilanne kokeilla eri tapoja oppimiseen ja ehkä tästä seuraakin myös hyviä uusia käytäntöjä.

Onneksi ulkona paistaa kevätaurinko ja niin lapset kuin aikuiset voivat ulkoilla ja kerätä voimia tähän yhteiseen ponnistukseen, jolla selätetään Korona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu