Saara Ilvessalon kolumni: Ei lisätä kärsimystä, kun estämme kärsimystä

Toimitukselta

Huh! Turhat palaverit peruttu! Reissut siirretty! Enemmän aikaa kotona! Ensimmäinen tunteeni maaliskuun kolmastoista oli helpotus, kun kalenteri yhtäkkiä tyhjeni ja kevään kiire helpotti.

Olen etuoikeutetussa asemassa. Voisin olla asunnoton, joka ei pääse karanteeniin. Voisin olla ikäihminen, jolla ei ole läheisiä auttamaan kaupassakäynneissä. Alkoholisti, jolta viedään aktiviteetit – paitsi juominen. Pienituloinen, jonka säästöt ovat kadonneet.

Lapsi tai nuori, jolle vankila väkivaltaisen perheenjäsenen kanssa ilman kouluruokaa on pahin painajainen. Yrittäjä, työntekijä tai freelancer, jolta katoaa toimeentulo. Mielenterveysongelmainen, joka ei toivottomuu-den keskellä saa hoitoa.

Aikoina, jolloin yksi uhka sulkee ovia monelta arjen toiminnolta, on erityisen tärkeää huolehtia heikoim-massa asemassa olevista. Näinä aikoina mitataan arvomme ihmiskuntana. Pidetään huolta.

Millaisilla uusilla tavoilla voisimme etänä tarjota palveluita, auttaa heikompia, antaa apua? Huolehditaan siitä, että emme aiheuta kärsimystä ja kuolemaa, kun yritämme eristyksellä estää kärsimystä ja kuolemaa.

Se on meidän vastuumme yksilöinä, mutta ennen kaikkea yhteiskuntana.

Suomen hallitus tekikin nopeasti päätökset historiallisista 15 miljardin euron toimenpiteistä, joilla turvataan työpaikkoja, ihmisten toimeentuloa ja terveiden yritysten pystyssä pysymistä.

Myös Turku lupasi, ettei kenenkään palkanmaksua keskeytetä, kunhan on valmis normaaleista poikkeaviin töihin. Uusia keinoja tarjota palveluita etänä kehitetään, ja heikoimmassa asemassa olevat ovat huolen keskiössä.

Haluan nähdä tämän tilanteena, josta voimme jatkaa parempaan suuntaan. Kun yhteiskunta hetkeksi pysähtyy, sen suuntaa on uudelleenrakennuksessa mahdollista muuttaa.

Kevään 2020 jälkeisen Suomen rakennuspalikoita voisivat olla perustulo, terapiatakuu ja ilmastokatastrofin pysäyttäminen. Voiko enää väittää, että ne olisivat mahdottomia toteuttaa?

Ollaan ihmisiä toisillemme. Yhdessä selvitään.

Saara Ilvessalo

Kirjoittaja on Turun vihreän valtuustoryhmän ja Turun kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää