Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut

Teemu Nurmi

Turun vilkkain autoliikenne on Ohikulkutiellä, Naantalin pikatiellä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välisellä pätkällä sekä Aninkaistensillalla.

Turun kaupungin liikennemääräkartta viime vuoden lopulta kertoo, että niillä kulkee 40 000–50 000 ajoneuvoa arkivuorokauden aikana.

Naantalin pikatie ja Ohikulkutie olivat listan kärjessä myös vuonna 2016, jolloin Turkulainen viimeksi päivitti tilanteen, mutta Aninkaistensilta on sittemmin noussut liikennemäärältään samaan luokkaan.

– Aninkaistensillan liikennemäärätieto perustuu lyhyen huipputunnin laskentaan eikä liikennemäärätieto ole kovin tarkka, mutta suuruusluokasta saa käsityksen liikennemääräkartan arviolla. Aninkaistensillan päistä on tänä vuonna videoitu liikennettä uutta huipputuntilaskentaa varten, mutta laskentaa ei ole vielä ehditty tekemään. Liikennevalojen ilmaisimiin perustuvan liikennelaskennan toteuttamisesta Aninkaistensillalle on myös ollut puhetta, kehittämispäällikkö Juha Jokela Turun kaupungin kaupunkisuunnittelusta kertoo.

30 000–40 000 ajoneuvoa arkivuorokaudessa kulkee Helsinginkadulla välillä Aninkaistensilta-Paljetie, Helsingin valtatiellä välillä Pääskyvuoren liittymä-Kaarina, Tampereentiellä välillä Satakunnantie-Raunistulan puistotie, Naantalin pikatiellä välillä Vakka-Suomentie ja Vt8:n alku sekä Martinkadulla välillä Myllytunneli-Kuninkaankartanonkatu.

Turun keskustan väliaikaiset liikennejärjestelyt alkoivat syyskuussa 2018. Ajoneuvoliikenne hävisi Kauppatorin ympäriltä, Linnankadulle, Brahenkadulle ja Aurakadulle tuli läpiajokielto-osuuksia ja Brahenkadulle lisää kaksisuuntaisia pätkiä. Kaikkien aikojen suurimmat muutokset eivät kuitenkaan näy liikennemäärien muutoksissa.

– Keskustan liikennelaskentoja on käytännössä vaikea toteuttaa. Paras tieto keskustan liikennemäärämuutoksista näkyy mielestäni Aurajoen siltojen liikennemäärämuutoksista. Myös joitain muita pisteitä keskustassa on, mutta niistä haetaan toteumatieto harvemmin kuin joka vuosi, Juha Jokela perustelee.

Turun kaupungin Turkulaiselle toimittamassa tilastossa löytyy liikennemäärät 15 minuutin jaksotuksella kulkusuunnittain vuosien 2016–2019 väliltä Martin-, Mylly-, Auran-, Tuomiokirkko-, Tuomaan- ja Halistensillalta. Niin sanottu liikennemääräindeksi on kerätty maanantaista torstaihin joka vuoden syyskuulta.

Liikennemäärät ovat kasvaneet viime vuosina Myllysillalla ja Tuomaansillalla, kun taas Auransillalla liikenne on vähentynyt.

– Auransillalla oli läpiajokielto jo syyskuussa 2018 ja 2019, mikä selittää liikennemäärän pienentymisen verrattuna vuosiin 2016–17. Tuomiokirkkosillan ja Tuomaansillan liikennemäärävaihteluiden takana suurin syy lienee ollut T3-sairaalan rakennustyömaa.

– Jos laskee yhteen Martin- ja Myllysillan tai Tuomiokirkko- ja Tuomaansillan liikennemäärät, on molemmissa kasvu ollut noin 7 prosenttia välillä 2016–19. Siltaliikennemäärät perustuvat kokonaisen kuukauden liikennemääriin, mutta sää voi aiheuttaa vaihtelua vuosien välillä, Jokela toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää