Tutkimus: pelokkaita koiria paljon kaupungeissa – "Tätä ei olekaan aiemmin tutkittu"

Tutkimuksen mukaan kaupungeissa asuvat koirat osoittautuivat pelokkaammiksi kuin maaseudun koirat. Kuvituskuva. Arkisto / Johanna Erjonsalo

toimitus

Koiran heikko sosiaalistaminen, passiivinen elämäntyyli ja kaupunkimainen elinympäristö ovat Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yhteydessä sosiaaliseen pelokkuuteen, kerrotaan tiedotteessa.

Pelokkuus on yleisimpiä koirilla esiintyviä käytöshäiriöitä. Tunteena pelko on normaali ja elintärkeä reaktio, joka auttaa yksilöä selviämään uhkaavista tilanteista. Pelokkuudesta puhutaan käytöshäiriönä silloin, kun pelko on liiallista ja häiritsee koiran elämää. Liiallinen pelko voi haitata merkittävästi koiran hyvinvointia, ja sen tiedetään myös heikentävän koiran ja omistajan välistä suhdetta.

Koirien sosiaalinen pelko liittyy erityisesti vieraiden ihmisten ja koirien pelkoon. Helsingin yliopistossa kartoitettiin sosiaaliselle pelolle altistavia riskitekijöitä lähes 6 000 koiraa koskevien tietojen avulla. Aineisto oli poimittu suuremmasta, lähes 14 000 koiraa koskevasta käyttäytymiskyselystä.

Kyselytutkimuksen perusteella pennun puutteellinen totuttaminen erilaisiin tilanteisiin ja ärsykkeisiin oli voimakkaimmin yhteydessä sosiaaliseen pelokkuuteen. Myös elinympäristö näyttäisi vaikuttavan, sillä kaupungeissa asuvat koirat osoittautuivat pelokkaammiksi kuin maaseudun koirat, kerrotaan tiedotteessa.

– Tätä ei olekaan aiemmin tutkittu koirilla. Sen sijaan tiedetään, että ihmisten mielenterveyden ongelmat ovat yleisempiä kaupungissa kuin maaseudulla. Jatkoselvityksiä tarvitaan kuitenkin lisää, ennen kuin elinympäristöön liittyvistä syy-seuraussuhteista voidaan sanoa enempää, kertoo tiedotteessa tutkijatohtori Jenni Puurunen Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.

Jo aiempia tutkimuksia tukien sosiaalinen pelokkuus osoittautui olevan muita yleisempää steriloiduilla nartuilla ja pienikokoisilla koirilla. Koon ja sukupuolen lisäksi myös liikunta liittyy pelokkuuteen. Pelokkaat koirat liikkuivat rohkeita vähemmän, ja niiden kanssa harrastettiin merkittävästi harvemmin. Professori Hannes Lohi Helsingin yliopistosta pohtii, onko kyseessä syy vai seuraus.

– Liikunnalla ja virikkeillä on aiemminkin havaittu myönteinen vaikutus käyttäytymiseen – sekä koirilla että ihmisillä. Pelokkaiden koirien vähäisempi aktiivisuus voi tietysti johtua myös siitä, että koiran stressaantuminen tietyistä tilanteista voi vähentää omistajan halukkuutta altistaa koiraansa niille. Pelokkaiden koirien kanssa ei ehkä yksinkertaisesti vain liikuta ja harrasteta niin paljon, Lohi sanoo tiedotteessa.

Tutkimuksessa havaittiin myös merkittäviä eroja koirarotujen välillä. Espanjanvesikoira ja shetlanninlammaskoira osoittivat eniten sosiaalista pelkoa, kun taas vehnäterrieri oli yksi rohkeimmista roduista. Myös cairnterrieri ja welsh corgi pembroke osoittivat vain vähän pelkoa toisia koiria kohtaan.

– Erot eri rotujen välillä vahvistavat näkemystä siitä, että geenit vaikuttavat osaltaan pelokkuuteen samoin kuin moniin muihin mielenterveysongelmiin. Tämä kannustaa meitä jatkotutkimuksiin etenkin perinnöllisyyden osalta. Kaiken kaikkiaan tämä tutkimus antaa meille työkaluja parhaan ystävämme hyvinvoinnin parantamiseksi: monipuolinen pentuajan sosiaalistaminen, aktiivinen elämä ja huolella tehdyt jalostusvalinnat voivat vähentää sosiaalista pelokkuutta merkittävästi, Lohi summaa.

Tutkimus on osa laajempaa akatemiahanketta. Professori Lohen ryhmässä selvitetään koirien käyttäytymisen epidemiologiaa, ympäristö- ja perintötekijöitä sekä aineenvaihdunnallisia muutoksia. Lohen tutkimusryhmä toimii Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä ja lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää