Turun yliopiston satavuotissynttäreillä luvassa näyttävä lasershow – avoimessa tapahtumassa jaossa myös suklaata ja kaakaota

Tomi Kangasniemi

Turun yliopisto kutsuu 27. helmikuuta torstaina yliopistolaiset, turkulaiset ja kauempaakin tulevat juhlimaan yliopiston satavuotista historiaa ja ennen kaikkea tulevaa. Synttärijuhlat alkavat kello 18 Akatemianaukiolta, josta kuljetaan soihtukulkueessa kohti Yliopistonmäkeä.

– Reilun tunnin kestävä ulkoilmajuhla Yliopistonmäellä on varmasti kaikenikäisille hieno kokemus. Syntymäpäivien kantavana teemana on valo, joka näkyy Akatemiantalolta lähtevästä soihtukulkueesta aina juhlan huipentavaan laservaloshow’hun, satavuotisjuhlavuoden suunnittelun ohjausryhmän puheenjohtaja Riitta Pyykkö kertoo.

Kynttilöitä ja soihtuja jaetaan osallistujille Akatemiatalon aukiolla kello 18, ja soihtukulkue järjestäytyy.

– Toivomme paikalle yliopistoyhteisöä ja sankoin joukoin kaikenikäisiä kaupunkilaisia sekä täällä vierailevia juhlimaan yhdessä rennoissa tunnelmissa.

Soihtukulkue etenee pitkin Koskenniemenkatua Yliopistonmäelle. Kävelyn aikana sytytetään Koskenniemenkadun ja Yliopistonmäen uusi valaistus. Samalla esitetään videota ja välähdyksiä historiasta ja matkalla viihdyttää myösKosteat kosijat -kvartetti.

Muuriin ja seiniin heijastetaan videota ja kuvia eri vuosikymmeniltä. Mäellä jaetaan 100-vuotisjuhlavuoden kultakääreisiä suklaakolikoita sekä Tiedemakasiinia, kädenlämmikkeeksi tarjolla on myös kaakaota. Haalareissaan juhlaan tuleville opiskelijoille on luvassa uniikkeja 100-vuotishaalarimerkkejä.

Yliopiston rehtori Jukka Kola lausuu juhlan tervehdyssanat ja toisena puhujana on vararehtori Piia Björn

Illan huipennuksena nähdään musiikilla höystettylaservaloshow. Tapahtuma on maksuton.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut