Pääkaupunkiseudun HOK-Elanto on Suomen suurin luomukauppias, joka ilmoittaa myyvänsä noin viidenneksen vähittäiskaupan luomutuotteista Suomessa.
Ketjun laskelmien mukaan luonnonmukaisesti tuotetun ruoan kulutus on kasvanut pääkaupunkiseudulla 75 prosenttia kuluneen viiden vuoden aikana.
Nykyisin alueella myydään lähes kaksi kertaa enemmän luomua muuhun Suomeen verrattuna, ja suurinta luomumyynti on pääkaupunkiseudun S-marketeissa.
Luvut todistavat, että luomu ei ole enää mikään pienen piirin juttu.
– Luomusta on oikeastaan tullut jo valtavirtaa, ja luomun kasvava suosio näkyy marketeissa koko pääkaupunkiseudulla. On totta, että luomuruoka myy etenkin pääkaupunkiseudulla Helsingin keskustan alueella sekä Lauttasaaressa ja Vallilan alueella, ketjujohtaja Ari Talso summaa tilanteen HOK Elannon tiedotteessa.
– Suurta kasvua luomun kysynnässä on kuitenkin muun muassa Länsi-Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä sekä Helsingissä esimeriksi Konalan, Myllypuron ja Jakomäen kaupunginosissa.
Suosituimmat luomutuotteet ketjun pääkaupunkiseudun vähittäiskaupassa ovat banaani, maito, kananmuna, appelsiinitäysmehu ja porkkanapussi.
Eniten suosiotaan ovat kasvattaneet luomutuotteiden lastenruoat, juustot, mehut, kahvit, hedelmät, vihannekset ja marjat.
Kokemus on osoittanut, että kuluttajat suosivat luomua, kunhan sen hinta ei karkaa liian kauas tavanomaisen tuotteen hinnasta. HOK Elannon mukaan hintaerot ovat suosion kasvun myötä kaventuneet.
Kauas on siis tultu ajoista, jolloin luomumaidosta pulitettiin tuplahintaa edullisempaan maitoon verrattuna. Nykyisin luomutuotteiden valikoima käsittää vuositasolla jopa yli 1 300 tuotetta, joten joukkoon mahtuu myös erikoisuuksia.
– Uusin luomuhitti on hapankaali, sillä fermentoidut eli hapatetut ruoat ovat nyt suosittuja. Keväällä luomutankoparsa ja juomista luomukombucha kiinnostavat, S-market Kasarmitorin marketpäällikkö Meri-Johanna Merilaid kertoo tiedotteessa.