Helsingin poliisi perusti vuonna 2018 eläimiin liittyviin rikoksiin keskittyvän tutkintaryhmän.
Erillisen "eläinsuojelupoliisin" toiminta on kerännyt kiitosta, ja nyt Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY haluaa toimintamallin valtakunnalliseksi.
Liiton mukaan eläimiin liittyvien rikosten tutkintaryhmän perustaminen on tärkeä askel kohti tehokkaampaa puuttumista eläinsuojelurikoksiin, oikeudenmukaisempia tuomioita, paremmin valvottuja eläintenpitokieltoja ja ylipäätään parempia oikeusprosesseja eläimiin liittyvissä rikosasioissa.
SEY tiedottaa myös selvittäneensä lokakuussa 2019, mitä mieltä suomalaiset virkaeläinlääkärit ovat Helsingin mallista. Selvityksen mukaan yli 99 prosenttia kyselyyn vastanneesta 119 virkaeläinlääkäristä oli sitä mieltä, että eläinsuojelupoliisi-mallin käyttöönotto tehostaisi eläinsuojelua.
SEY:n kyselyyn osallistuneet virkaeläinlääkärit kokivat poliisien toiminnassa olevan eläinsuojeluasioiden osalta kehittämisen varaa.
– Poliisin eläinsuojeluosaamiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota myös poliisiammattikorkeakoulussa, jonka pitäisi mahdollistaa erikoistuminen eläinsuojelurikosten tutkintaan. Koulutuksen tulisi sisältää riittävässä määrin opintoja myös virkaeläinlääkäreiden työnkuvasta, SEY tiedottaa.