Isot ratahankkeet liikahtivat eteenpäin – valtio ja kaupungit sopivat rahoituksesta

Kirkkonummen Luoman tasoristeyksen ohi ajaa vilkkaimmillaan lähes 10 junaa tunnissa. Arkistokuva. Arkisto/ Paavo Rantalainen

Klaus Nurmi

Valtio ja kunnat ovat päässeet yhteisymmärrykseen Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista.

Molemmille hankkeille haetaan EU:n rahoitustukea.

Hankeyhtiöt vastaavat raidehankkeiden suunnittelusta ja rahoittamisesta rakentamisvalmiuteen asti.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) on tyytyväinen, että hankkeiden suunnittelu pääsee alkamaan ja moni kunta on niihin sitoutunut.

Hänen mukaansa nopeat raideliikenneyhteydet helpottavat työssäkäyntiä ja ovat välttämättömiä hankkeita siirtymisessä kohti kestävää liikkumista.

– Nyt saatu sopu mahdollistaa myös sen, että voimme hakea hankkeisiin EU:lta tukea jo helmikuun lopulla päättyvässä haussa, Harakka toteaa tiedotteessa.

Neuvottelut hankeyhtiöistä alkoivat liikenne- ja viestintäministeriön johdolla viime marraskuussa.

Osakassopimukset ja hankeyhtiöiden perustaminen edellyttävät vielä valtion, kuntien ja Finavian päätöksiä.

Valtion osalta asiaa käsitellään talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa maaliskuussa. Kunnat tekevät päätöksensä helmi-huhtikuun aikana.

Hankeyhtiöissä on mukana yhteensä 25 kaupunkia ja kuntaa.

Kaupunkien rahalliset panostukset hankkeiden suunnitteluun ovat erittäin merkittäviä, muistuttaa tiedotteessa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori

– Suomi-rataan kuuluvan Lentoradan myötä niin Helsingistä kuin muualta Suomesta nopeutuvat yhteydet Helsinki-Vantaan lentoasemalle olisivat kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa erinomaisen tervetulleita, Vapaavuori toteaa.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoo, että Suomi-rata on paitsi Vantaan kaupungin liikenneyhteyksien myös kansalliselta kannalta tärkeä hanke.

– Nopea ratayhteys edistää kaupunkiseutujen muodostumista yhteneväiseksi työssäkäyntialueeksi. Vantaalla se vahvistaisi lentokenttäympäristön kehittämistä.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan Turun tunnin junan toteutus käynnistyy Espoon kaupunkiradasta.

– Kaupunkiradan suunnitelmat ovat olleet valmiina jo vuodesta 2014 ja radan käyttöönotto on mahdollista 4–5 vuoden päästä toteutuspäätöksestä, jolloin hyödyt Etelä-Suomen kasvun ja ilmastotavoitteiden kannalta alkaisivat konkretisoitua varsin nopeasti, sanoo Mäkelä.

Turun tunnin juna mahdollistaisi nopean kaukoliikenteen Helsingin ja Turun välillä sekä lähiliikenteen kehittämisen Kirkkonummen ja Lohjan sekä Vihdin suuntaan.

Suomi-radan suunnittelun kustannuksiksi on arvioitu 150 miljoonaa euroa.

Valtion osuus on 51 prosenttia eli 78,9 miljoonaa euroa, Finavian 16 miljoonaa, Helsingin 22 miljoonaa ja Vantaan 11 miljoonaa euroa. Muiden kaupunkien osuudet vaihtelevat alle puolesta miljoonasta runsaaseen kolmeen miljoonaan euroon.

Turun tunnin junan jäljellä olevat suunnittelun kustannukset on arvioitu noin reiluun 75 miljoonaan euroon, josta Espoo–Salo -oikorata nielee noin 60 miljoonaa euroa ja Salo–Turku -kaksoisraide noin 15 miljoonaa euroa.

Valtion osuus on 51 prosenttia eli 39,5 miljoonaa euroa. Espoo ja Turku osallistuvat molemmat 10,3 miljoonalla eurolla ja Helsinki 5,8 miljoonalla eurolla.

Kirkkonummen osuus on 380 000 euroa. Salo, Lohja ja Vihti osallistuvat kukin 3,7 miljoonalla eurolla.

Turun tunnin junan rakentamisen alustavaksi hinnaksi on arvioitu 2,8 miljardia euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää