Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ota mallia Mikko "Peltsi" Peltolasta ja pelasta meri silakoilla annos kerrallaan – Kerta viikossa nollaa fosforit, jotka päästät Itämereen

Näin härkäviikkojen kunniaksi voidaan palata taas normaaliin ruokajärjestykseen. Ajatellaan helppoutta, edullista hintaa ja terveysvaikutuksia eli syödään kalaa. Kotimainen, kestävästi pyydetty kala on aina hyvä vaihtoehto. Tällä kertaa se on silakkaa.

Silakan voi valita lautaselle myös ympäristösyistä. Kun merestä nostetaan kalaa, samalla merestä poistuu sitä rehevöittäviä ravinteita. Niistä etenkin fosfori ja typpi ovat syypäitä kesäisiin levälauttoihin. Niillä on paljon seurauksia, joista äärimmäinen on täydellinen happikato meressä.

Fosforin päätymiseen mereen olemme kaikki syyllisiä, joka vessanvedolla. Kala-aterialla voikin nollata omat päästönsä.

Silakan puolesta puhuu myös Mikko ”Peltsi” Peltola, joka juonsi vuoden alussa nähtyä Itämeren pelastajat Peltsi ja Tom -ohjelmaa. Hän lupasi ohjelmassa, että tekee osansa Itämeren puhdistamiseksi syömällä silakkaa kaksi kertaa viikossa.

– Olen itse asiassa syönyt silakkaa vähintään kerran viikossa jo vuoden tai pari, Mikko Peltola kertoo.

– En ole mikään ruoanlaittaja, olen helppojen reseptien mies. Syön 90 prosenttia silakoistani paistettuna. Mausteena on suola.

– Jos ostaa silakkafileitä, ne eivät tarvitse mitään muuta kuin paiston, Peltola vinkkaa.

Voisi kuvitella, että ajan mittaan samaan annokseen kyllästyy. Toisaalta jos on motivaatiota, kyllä ne paistetut silakat maistuvat kerran tai pari viikossa.

– Minä syön kaksi lämmintä ateriaa päivässä, eli viikossa niitä on 14. Jos yksi tai kaksi niistä on silakkaa, niin kyllä se menee.

Paistetut silakat saavat helposti lisämakua ja vaihtelua leivityksestä, johon perinteisesti käytetään ruisjauhoja. Mausteet voi sekoittaa suoraan jauhoihin, kalat jauhokylvystä pannuun ja paistumaan.

Moni panisi paistettujen silakoiden päälle vielä tilkan voisulaa, mutta Mikko Peltola ei tee niin. Toista perinteistä lisäkettä eli muusia tulee kyllä usein tehtyä.

– Mutta muusi ei olekaan tehty perunasta vaan muista kasviksista. Laitan lanttua, porkkanaa, punajuurta ja kukkakaalia.

Silakka on monikäyttöinen kala. Siitä saa lämpimän pääruoan, mutta siitä saa myös alkuruokia ja kivoja lisukkeita, ja seisovan pöydän valikoimaan se kuuluu tietysti. Silakkarullat, erilaiset maustesilakat tai vaikkapa monelle tutut rapusilakat alias silakat tomaattikastikkeessa.

– Silakoista saa vaikka hampurilaisen. Paistettuja silakkapihvejä, hodarisämpylöitä, kermaviilidippiä, kurkkua, tomaattia ja salaatinlehtiä, Mikko Peltola vinkkaa.

Peratut silakkafileet maksavat kaupassa noin kympin kilo. Jos perkaa itse, ateria valmistuu vielä edullisemmin.

Kun puhutaan Itämeren silakasta, ei voida ohittaa keskustelua dioksiineista. Ne ovat myrkyllisiä aineita, jotka syntyvät ihmisen toiminnan seurauksina muun muassa teollisuuden prosesseissa. Lähteitä ovat olleet jätteenpoltto, metalliteollisuus, paperin ja sellun tuotanto sekä sinistymisen estoon käytettyjen kloorifenolien valmistus ja käyttö sahoilla.

Suurimmillaan niiden pitoisuus luonnossa oli 1960-luvulla, nykyisin pitoisuudet ovat murto-osa entisestä.

Suomalaiset saavat dioksiineja eniten kalasta, pääasiassa Itämeren silakasta.

Elintarvikevirasto Evira on antanut joitain syöntisuosituksia kalalle, ja ne koskevat Itämerestä pyydettyä yli 17 sentin mittaista silakkaa, taimenta ja lohta.

Kaikki Itämeren silakat eivät siten kuulu riskiryhmään. Silakan keskikoko on 15–20 senttiä, ja kalatiskissä näyttää olevan enimmäkseen pientä kokoa.

Suosituksen mukaan kalaa on hyvä ja turvallista syödä kaksi kertaa viikossa, kunhan käyttää eri kalalajeja vaihdellen.

Poikkeuksen tekevät riskiryhmiin kuuluvat: lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat. He voivat syödä turvallisesti riskiryhmän kalalajeja vain harvoin eli 1–2 kertaa kuukaudessa.

Lääkäriseura Duodecimin mukaan haittoja olisi odotettavissa 5–10 kertaa nykyistä suuremmista altistuksista. Kalan terveyshyödyt ovat niin suuret, että sitä ei ole syytä jättää syömättä dioksiinien takia.

Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kalan rasvahapot ehkäisevät esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja.

Paistetut silakat

neljälle

1. Huuhtele peratut silakat, valuta.

2. Sekoita jauhoihin suola ja valkopippuri. Kierittele kalat leivitysjauhoissa.

3. Ruskista pannulla muutama kala kerrallaan, älä täytä pannua liian täyteen. Paista pari minuuttia per puoli.

4. Jos haluat silakkapihvejä, laita kalat leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja ripottele lihapuolelle hieman suolaa. Ripottele joka toiselle kalalle hieman tilliä tai persiljaa ja nosta kaksi kalaa päällekkäin pihviksi. Voit leivittää myös ne ja paistaa pannulla 3–4 minuuttia per puoli.

5. Laita silakat tarjolle, koristele vati sitruunaviipaleilla, kapriksilla ja silputulla tillillä.

Uunisilakat

neljälle

1. Huuhtele silakat ja laita ne työtasolle nahka alaspäin. Ripottele silakoille hieman sinappia, suolaa ja yrttejä sekä hienoksi suikaloitua purjoa.

2. Rullaa silakat ja nostele ne uunivuokaan tiiviisti. Laita purjosilppua rullien päälle. Sekoita loput mausteista ruokakermaan, kaada seos vuokaan silakkarullien päälle. Lisää lopuksi pinnalle juustoraaste.

3.Paista uunissa 225 asteessa noin puoli tuntia.

Silakkalaatikko

neljälle

munamaito:

1. Kuori ja viipaloi perunat. Hienonna sipulit. Leikkaa silakkafileet kolmeen osaan. Pilko siankylki pieniksi paloiksi. Hienonna tilli.

2. Lado uunivuokaan kerroksittain perunoita, kalaa, lihaa, tilliä, suolaa ja pippuria.

3. Sekoita kerma, maito ja munat, lisää suola. Kaada vuokaan. Paista 200 asteessa tunnin verran.

Silakkasalaatti puolukkakastikkeella

neljälle

Puolukkakastike:

1. Kiehauta ruusukaalit ja halkaise ne.

2. Leikkaa leivästä kuutioita, ruskista niitä hieman paistinpannulla.

3. Viipaloi kurkku ja hienonna punasipuli.

4. Mittaa kastikkeen ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella.

5. Paista kaloja pannulla 2–3 minuuttia molemmilta puolilta. Mausta suolalla ja raastetulla sitruunan kuorella.

6. Kokoa salaatiksi. Tee salaatinlehdistä peti ja kokoa salaatin ainekset sille. Ripottele pintaan hieman puolukkakastiketta, jätä loput kastikkeesta erikseen tarjottavaksi.