Syksyllä 2017 Michaela Salmisen elämä mullistui. Loppuunpalaminen oli tapahtunut salakavalasti, vaikka merkkejä siitä olikin ollut nähtävissä.
– Olin tehnyt jopa 80-tuntisia työviikkoja. Menin välillä töihin leipomoon aamuviideksi ja olin iltaan asti – maanantaista lauantaihin, ja sunnuntaina oli vielä paperitöitä. Kotona vain tärisin ja itkin ennen nukkumaanmenoa.
Edeltävä kesä oli ollut leipomo Taikinajuuren yrittäjälle raskas. Tuotteilla riitti kysyntää, mutta sitten yksi työntekijä lopetti eikä uusi päässytkään tulemaan. Kesä mentiin yhden henkilön vajauksella.
– Sitten pidin yhden viikon lomaa Tukholmassa poikaystäväni Willen kanssa. Kun palasimme, leipuri irtisanoutui ja tajusin, etten enää pysty jatkamaan. Olin fyysisesti aivan loppu.
Leipomon myyntipäätös oli kova paikka. Michaela kertoo kyllä ennakoineensa, että oman yrityksen pyörittäminen on rankkaa, mutta se tuli yllätyksenä, että työn määrä tuntui koko ajan vain lisääntyvän.
Kun yritys saatiin myytyä, Michaela makasi kaksi kuukautta vain sohvalla.
– Se oli tosi raskasta aikaa, enkä muista siitä paljoa. Wille oli tosi suuri apu – kuten muutkin perheenjäsenet. Ilman sellaista tukea en olisi selvinnyt.
Kun talvi kääntyi kevääksi, Michaelasta tuntui jo paremmalta. Hän piti muutaman verkkokurssin juurileivonnastakin, mutta pahin ei vielä ollutkaan ohi.
– Sen jälkeen romahdin pahasti. Olin koko kesän heikossa kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti. Oli ahdistusta ja paniikkihäiriöitä.
Elokuussa hän meni lopulta lääkäriin. Testeissä selvisi, että Michaelan rauta-arvot olivat tosi huonot. Se selitti osaltaan jatkuvaa väsymystä.
Siitä alkoi uusi elämä. Hän muutti ruokavaliotaan ja kävi taide- ja tunnevyöhyketerapiassa sekä shiatsussa. Lisäksi Michaela harrasti kotona meditaatiota ja joogaa. Vointi koheni, ja myös elämänkatsomus muuttui.
– En tekisi enää edes 40 tuntia työtä viikossa. Se tuntuu liialta. Ja työn pitää olla mieluisaa. On väärin, että maailma pyörii rahan ympärillä. Rahaa ei tarvitse siinä määrin, mitä luulee tarvitsevansa, Michaela muistuttaa.
Elämänmuutoksen myötä vaihtui myös Michaelan asumismuoto. Michaela oli asunut Willen kanssa kaksiossa, mutta tuli aika kokeilla yhteisasumista. Michaela ja Wille jakavat talon kolmen muun kanssa.
– Nyt on vajaa neljä vuotta takana kommuuniasumista. Meitä on samassa talossa viisi, ja välillä joku huone on ollut hetken tyhjillään.
Muutos on melkoinen, sillä Michaela kertoo olevansa erakkoihminen.
– Olin ajatellut, että haluan asua yksin kissan kanssa, mutta meillä on perheenomainen meininki. Voimme olla kaikki yhtä aikaa olohuoneessa lukemassa ja puuhailemassa. On antoisaa, että aina on joku kotona.
Nyt porukan haaveissa on vielä parempi paikka. Ajatuksena on muutaman minikodin yhteisö, jossa olisi myös yhteisiä tiloja ja isompi piha.
Michaela opiskelee nyt luonnonvaratuottajaksi ammattiopisto Liviassa Tuorlassa. Hän haaveilee myös siitä, miten voisi yhdistää opintojaan edelliseen ammattiinsa.
– Olen miettinyt pyörillä kulkevaa leipomoa tai tilapuotia. Kasvisten viljely ja villiyrtit sekä kaikki raakaruoka kiinnostaa.
Michaela kertoo myös oppineensa paljon kokemuksistaan. Leipomosta oli raskasta luopua, mutta hän on onnellinen päätöksestään. Puoli vuotta hän kuitenkin tsemppasi muiden takia, kunnes ymmärsi ettei pysty auttamaan muita, jos ei pidä huolta itsestään.
– Olen myös oppinut, että olen erityisherkkä. Ennen vain suljin kaiken pois. Tunnen vahvasti myös muiden tunteita ja energioita. Nykyisin pystyn tunnistamaan omat ja toisten tunteet. En vieläkään ole niin hyvä suojaamaan itseäni kuin haluaisin, mutta työstän tätä.
Tasapainoa elämään tuo terveellinen ruokavalio ja joogaaminen, joka pitää kehon ja mielen kunnossa.
– Olen onnellinen burn outista, vaikka se todella raskasta onkin ollut. Olen nyt ainakin jo nuorena herännyt ja oppinut työstämään asioita, Michaela kiittelee.