Juice Leskisen yhtyeiden jäsenistä koottu bändi lähtee rundille – laulaja: "Olen onnenmyyrä"

Juice Originals -ryhmän kevään konserttisalikeikat siirtyvät koronaviruksen takia toiseen ajankohtaan. Nina Sivén

Jussi Vehkasalo

Juice Leskisen (1950–2006) alkuperäiskokoonpanojen soittajista koostuva Juice Originals -yhtye lähtee jälleen kiertueelle. Uuteen kiertueeseen päädyttiin, sillä Juice-elokuvan ensi-iltajuhliin joulukuuksi 2018 kasatun yhtyeen, jonka laulajana toimii Juicea elokuvassa näyttelevä Riku Nieminen, livekeikat ovat saaneet kovaa suosiota.

Yhtyettä johtaa Anssi Tikanmäki, hänen ja Niemisen lisäksi lavalla nähdään Safka Pekkonen, Juuso Nordlund, Ila Loueranta, Jari Yliaho sekä Eljas ja Eemil Tikanmäki

Bändi ehti kiertää jo viime syksynä konserttisaleja. 4. maaliskuuta alkavalla kiertueellaan yhtye esiintyy yhteensä kymmenellä eri paikkakunnalla Jyväskylästä Ylivieskan, Oulun, Seinäjoen, Tampereen, Helsingin, Mikkelin, Kuopion ja Kajaanin kautta päätyen 24. huhtikuuta Poriin, kerrotaan tiedotteessa.

Juice-elokuvan päätähdelle Niemiselle avautui elokuvan myötä uusi ura. Solistin rooli oli ajateltu kertaluonteiseksi elokuvan ensi-iltajuhlia varten.

– Ilo ja kunnia saada jatkaa keikkoja näin huikean kokoonpanon kanssa, päästä uusille lavoille ja vieläpä yleisön pyynnöstä. Mitä sitä kiertelemään: olen etuoikeutettu onnenmyyrä, kommentoi Nieminen kiertuetta tiedotteessa.

Konserteissa kuullaan legendaarisia kappaleita kuten Viidestoista yö, Syksyn sävel, Kaksoiselämää, Luonas kai olla saan, Musta aurinko nousee ja Rakkauden ammattilainen Mukaan on syksyn kiertueen jälkeen tullut myös uusia biisejä ja visuaalista materiaalia.

– Syksyn kiertue oli liki loppuunmyyty ja se yllätti meidät kaikki. Tulevankin kiertueen liput liikkuvat vauhdilla. Helsingin Savoyn konsertti on jo myyty loppuun. Muille keikoille on vielä tällä hetkellä lippuja jäljellä, kiertueen tuottaja Taija Holm sanoo tiedotteessa.

Syksyn kiertueella äänitetty Parasta livenä -livelevy julkaistaan 6. maaliskuuta.

Bändi kiertää

4.3. Jyväskylä, Paviljonki

5.3. Ylivieska, Akustiikka

6.3. Oulu, Madetojan sali

7.3. Seinäjoki, Seinäjokisali

28.3. Tampere, Tampere-talo

2.4. Helsinki, Savoy-teatteri (loppuunmyyty)

3.4. Mikkeli, Mikaeli

4.4. Kuopio, Kuopion Musiikkikeskus

5.4. Kajaani, Kaukametsä

24.4. Pori, Promenadikeskus

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää